PART 6, BUGØYA, RANVIKA

Tunturiin...

Yöllä oli tullut viesti, että en enää ollutkaan ainut suomalainen karavaanari Pykeijassa. Aamupyöräilyllä kävin toteamassa, jotta siellähän se aamuauringossa paistatteli alan lehdistöstä tuttu Bürstner, kovin vaan oli hiljaista. Ymmärrettävää jos kerran neljän jälkeen yöllä oli saavuttu.

Käväisin kaupassa. Kassalla tyttö kertoi ostosten hinnan selvällä suomella, kun jatkoin puhetta suomeksi hän sanoi: "vähän vain minä suomea puhun". Ja vaihtoi englantiin, eipä taida nuoriso enää Pykeijassakaan suomea oppia. (Sanajärjestys oli muuten ihan kuin meidän Siirillä 3v. Hän sanoo esim. "itse minä kengät jalkaan laitan")

(Tämän jutun kuvat myös:  https://picasaweb.google.com/107939971813467120222/PykeijaRanvika#  Ainakin itse tykkään katsoa maisemia koko näytöltä, jotenkin näyttävät paremmilta.)

No niin, siis Ranvikaanhan sitä piti... Se on vanha kalastajakylä, vieressä lintuvuori, jossa iso kajava yhteisö. Polku sinne lähtee jalkapallokentän nurkalta. Kenttä puolestaan on vähän ennen kylää oikealla (kylään saavuttaessa), n 200m tieltä. Ei siellä mitään opasteita ollut, mitäs turhia, mutta polku löytyi ja siitä lähdin nousemaan.

Näkymät merelle olivat silmiä hivelevät, ainoat äänet oli polkua seurailevan puron solina ja muutaman linnun varoitushuudot. Välillä ei kuulunut niitäkään.

En tiedä matkaa tarkasti, mutta olisikohan jotain 4-5km sivu. Parin tunnin reissu siis, periaatteessa joo, mutta minä sain aikaa kulumaan monta tuntia. Istuin auringossa kiven suojassa, söin eväitä ja

 kuuntelin hiljaisuutta.

Joku minut paremmin tunteva saattaisi väittää että torkuin... Ei nyt just ole todisteita siitä, etteikö olisi ollut teoraissa mahdollista, mutta tuskinpa sentään. Saa sitä ihmispoloinen nauttia olostaan, ainakin joskus, pienen hetken ;-)

Kasvilisuus on kovin niukkaa, mutta aina jokunen kukkanen löytyy, vaikka sitten vähän köyhempiä.

















Polku kulkee tunturien välisessä kurussa joten kovin ylös ei nousta, mutta näkymät on silti hienot myös toiselle puolelle kylään laskeuduttaessa.

Kalastaja kylässä on muutama mökki, yksi selvästi uudempi ja parempi kuntoinen, mutta ei sielläkään oltu pitkään aikaan käyty. 

Millään en olisi malttanut lähteä pois. Tuota terassia käytin sen verran, että reunalla istuin, silottelin kiviä ja ajattelin sinisiä ajatuksia. Välillä kuului lintuvuorelta kajavien mekastus, mutta sitten nekin taas rauhoittuivat, eikä kuulunut mitään. Hyvä oli siinä reissumiehen olla!

Palattavahan se oli. Vaihdoin paikkaa kylän toiselle puolelle. Valitettavasti K&H olivat lähteneet kohti Suomea, enkä päässyt kiittämään vihjeestä, joka minut Ranvikaan johti. 

Salamana paikalla olivat myös maksun kerääjät, peräti 50Nkr, käytännössä puskaparkista, mutta mielellään sen maksaa, jotta saa hyvällä mielellä kylässä yöpyä. 

Alla vielä pari iltakuvaa sinisen hetken paikkeilta. Mahtava päivä!

PART 5, PITKIN VARANGIN RANTOJA

Kohti Pykeijaa, mutta hitaasti...

Tirppoja kuvatessa ja erityisesti kuvia selatessa meni sen verran myöhään, että pienen pohdinnan jälkeen päätin jäädä Bird Parkin portille yöksi. Tekstarin laitoin omistajalle, ettei joku valvontakamera hälyytä häntä paikalle. Eipä tuo noteerannut kuinkaan. Ajattelin myös, että jos valo on aamulla hyvä niin josko vaikka jokunen lentokuva natsais. 

Valitettavasti joudun kertomaan ettei natsannut! Vanhan miehen reaktiokyky ei vaan riittänyt pieneltä etäisyydeltä, pitkällä linssillä nopeisiin pyrähdyksiin. Yritystä oli, tulosta ei, onneksi ei palanut filmiä!

Näistä "lentokuvista" ei paljon ilahtuisi kohde jos ei kuvaajakaan. 

Jääkaappi vaati täydennystä, se olisi hyvä tehdä Vadsössä käydessä. Taas piti hiipimällä hiipiä, jotta Saksan baanoille tehty "citycamper" pääsi asfaltille. Aivan selvästi kuulin sen huokaisevan helpotuksesta kun renkaat tavoitivat mustan alustan, tai olinkohan se sittenkin minä? Kaikki kaapit seinällä, ei pohjakosketuksia eikä edes kiveen kolahtanut mikään paikka.

Vai pitäiskö siirtyä tähän luokkaan, ehkä hiukan paremmin tavoittaisi kohteita. Mutta heti kohta toisaalta maastopyörä ja jalat on keksitty! Ovat jopa ihan käyttökelpoisia. 

Vadsöhön siis! Mitäpä siitä sanoisi, 6200 asukasta, jotenkin enemmän kaupunki kuin Vardö, ehkä sitä aivan syystä sanotaan Norjan pienimmäksi suurkaupungiksi johtuen monimuotoisesta taustastaan. Alueella on asunut omissa kaupunginosissaan suomalaisia ja norjalasia, mausteena saamelaisia ja Kuolan niemimaan pomorikaupan, venäläisten, vaikutus. Suomalaisasutuksen keskus aikoinaan, kieltä pyritään ylläpitämään edelleen, minä vaan en kuullut sanakaan suomea ennen Pykeijaa. 

Alkamassa olivat jotkut messut, markkinat tai muut hulinat ja minä päätin karata rauhallisempaan ympäristöön. Eipä muuta kuin 36km pyrähdys Nessebyn kirkolle. 

Nessebyn hallinnollinen keskus on Varangerbotn vuonon perukalla, mutta kuvan kirkko ja Nessebyn kylä ovat n.12km ennen sitä.

Kirkon takana on kallioita ja niiden keskellä pieniä lampia, joissa ... mitäpäs muuta kuin kahlaajia ja runsaasti. 

 Kun kävelin tuohon lammen rantaan, linnut tietysti pakenivat, mutta kun istuin hetken hiljaa kivellä niin ne pyrähtivät takaisin.

Suokukko naaraat olivat hiukan varovaisempia, mutta tylli tepasteli rohkeasti muutaman metrin päässä.  

                                                                                   

Tuossa se pasteeraili edes takaisin ja söi lounasta.

Kelpasi siinä lämpimällä kivellä istuskella, ei tehnyt erityisesti mieli mihinkään.

Ja kun hiljaa malttaa olla niin uteliaita riittää. Tuokin kävi katsomassa ihan lähellä ja ilman mitään paniikkia hyppi sitten omille teilleen







Vaikka kello ei ollut kuin yhden-kahden paikkeilla niin jostakin syystä tunsin kiusausta jäädä siihen kirkon eteen, yöpyä siinä. Jotenkin rauhoittava paikka. Kirkon vasemmalta puolelta pääsee ajamaan ihan rantaan asti, siinä olisi taas yksi mahtava puskaparkki.

Tomppa sanoi että 73km Pykeijaan. Kummallista, kuinka paljon sain siihen kulumaan aikaa. Mutta kun koko ajan piti pysähdellä, juoda kahvia ja katella. Ei oikein tehokkuudesta voi puhua samana päivänäkään.

E6 Varangerbotnista kohti Kirkenesiä on erittäin hyvää ja leveää tietä, siltä Pykeijaan erkaneva Fv355 on kapea, mutkainen ja mäkinen. Välillä aivan uutta, sileää pintaa sitten taas pätkä karheaa asfalttia, mutta aivan ajettavaa tietä niin isolla vaunulla kuin bussilla tai rekalla. Tiestä ei siis ollut kiinni että olin perillä Pykeijassa vasta joskus kuuden paikkeilla illalla.

Heti kylään tullessa on risteys oikealle, siellä alhaalla on toinen "camping-alue", lähinnä nurmikko rannassa, varustuksena puucee, tynnyristä tehty grilli ja hieno maisema. Hinta on 50Nkr/yö. Multa lipsahti risteys ohi ja ajoin kylän läpi toiselle reunalle Jäämeren Saunan alueelle. Siellä sama varustus hiekkakentällä, mutta saa myös sähkön, ei niin viihtyisä ja huomattavasti kalliimpi, olikohan multa 200Nkr sähkön kanssa. Sauna, suihkut, WC Jäämeren Saunalla, jonne matkaa oliskohan 300m.

Kävin maksamassa paikkani Jäämeren Saunalla. Elsa puhui mukavan kuuloista suomea, täysin selvää ja ymmärrettävää, mutta nuotti kuulosti oudolta ja hauskoja sanoja joukossa.

Näkymä kylään päin, Jäämeren Sauna oikeassa laidassa.

Veden ääreen vaan on päästävä

Paljoa ei parane ottaa kuppia, ettei toikkaroi Jäämereen ;-))








Sanotaan ettei Pykeijassa ole mitään, nähtävyys on itse kylä. Osittain se on totta, mutta kyllä siellä on loistavia paikkoja kalastajille, mukavan näköinen ravintola (jossa tosin oli yksityistilaisuus kun ajattelin käydä syömässä, laatu jäi siis varmistamatta).

Samoilla riivanteilla liikuvilta orgilaisilta sain erinomaisen vihjeen sopivasta päiväretkestä yli tunturin vanhaan kalastajakylään. Sinne siis huomenissa!

PART 4 PIKKU TIRPPOJA KUVAAMASSA

Muutama lintu vielä ja sitten päästään maisemafiilistelyyn

Josko vielä kestäisitte muutaman lintukuvan ja jutun, se kun alunperin oli tämän reissun ajatus. Niitä vaan on Varangilla niin paljon, etteivät ne loputtomasti jaksa kiinnostaa kiviäkään. Itseäni kyllä!

Hähää, sulla on kolmeseiskassa paha reikä!!!  

Ennen matkaa olin yhteydessä Vadsössä toimivaan yrittäjään (Arntzen Artic Adventures), joka järjestää lintu- ja muitakin arktisiaretkiä. Juuri tähän aikaan kuitenkin enempi vähempi. Hylkäsin siis sen ajatuksen ja ajattelin pärjäillä omillani. Leirintäalueen respassa oli kuitenkin ko yrittäjän esite, jossa maininta Vestre Jakobselvissä toimivasta Bird Parkista. Päätin pistäytyä katsomassa ihan vastaisen varalle. Tie sinne lähtee Anni joen toiselta puolelta, usko meinasi loppua kesken vaikka matkaa ei ole kuin parisen kilometriä. Tie oli nimittäin hiukan kuoppainen, mutta hiipimällä, hiipimällä pienemmälläkin maavaralla...

Lopulta pääsin perille, peri norjalaiseen tapaan ei mitään opastusta isolta tieltä ja vain pikku kyltti portilla. Paikalla hommissa oli kuitenkin James, joka olikin tosi ystävällinen ja hyvin englantia puhuva kaveri (siihen ei paljon tarvita että mun tason ylittää). Kertoi että sesonki ei tietenkään ole parhaimmillaan, mutta että lintuja on ja saisin kuvata niitä 200Nkr niin pitkään kuin halusin. "Puistossa" oli uudehko piilokoju, sen edessä hyvää taustaa vasten mahdollisuus kuvaamiseen. Bird Park on ehkä vähän harhaan johtava nimi, mutta toisaalta saattaahan se keväällä sellaisestakin käydä. 

Linnut olivat niin rohkeita, että ensimmäiset tiaiset tulivat lähi oksille kun James vielä esitteli paikkoja. James lähti muihin hommiin ja minä jäin laittelemaan kalustoa kohilleen. Kojusta oli erittäin mukava kuvata, linnut olivat lähellä, tausta "miun maun mukkaan" rauhallinen ja tuolilla istuen sai ammuskella. Että mikäpäs siinä!

Tähän aikaan vuotta siinä pyöri eniten talitiaisia, pari lapintiasta, viherpeippoja ainakin yksi pesue, yksi
järripeippo, pajulintu ja urpiainen.

Tai onko tuo tundraurpiainen, siitä saa esittää mielipiteitä. Molempia on ekspertit esittäneet.

Tätä veijaria en ollut aikaisemmin nähnyt, mutta lapintiainenhan se on.

Järripeippo, en tiedä, onko kesän poikasia tai muuten vaan hiukan rupsahtaneen näköinen.

Pajulinnuksi tämä on tunnistettu (en suinkaan itse).

Ja tämä veitikka on arvioitu punamyyräksi, joka halusi kovasti samoille ruoka-apajille, mutta ei ollut olenkaan niin rohkea kuin linnut.








Kiitos http://karavaanari.org kärsivällisestä tunnistusavusta Retkeilijä, Tsahkali, Gahpir, Kaija ja Captainkidd. Minä en näitä(kään) olisi kaikkia tunnistanut.

PART 3 VARDØ -VESTRE JAKOBSELV

Norjalaisilla on komeammat pilvetkin ;-)

Hornöyalta palatessa sumu oli jo niin sakea että näkyvyyttä ei juurikaan ollut. Päättelin että sama missä yönsä viettää ja hylkäsin ajatuksen yöpymisestä maailman laidalla Hamningbergissä. Ihan sama se illalla olikin, mutta aamu oli kirkas ja lähes pilvetön. Huono ei toki ollut yöpaikka vuonon rannalla, jossa aamulla sorsaperheet uiskentelivat.

Takaisin kaupunkiin ja katsomaan maailman pohjoisinta linnoitusta. Ensimmäinen huomio se että ympärillä oli hyvin hoidettu nurmikko, harvinaisuus pohjoisessa Norjassa. Vähän on mieleen hiipinyt ajatus jotta ihmisillä on täällä muutakin ajattelemista kuin nyysätä nurkkia. Tästä älköön kukaan päätelkö mitään meidän pihasta, eikä norjalaisten siitä parane tulla mallia ottamaan, pikemminkin päinvastoin.  

Ensimmäinen linnoitus kaupunkiin on rakenttu jo 1300-luvulla, nykyinen on kolmas. Sen ympäristössä on toimeenpantu laajat noitavainot. 1600-luvulla todettiin n. 90 henkilön harjoittaneen noituutta, suurin osa heistä tietysti naisia ja heidät tuomittiin poltettaviksi roviolla. Oikeuden pöytäkirjojen mukaan he olivat tapailleet paholaista Domenin noitavuorella mantereen puolella.

Hyvin hoidettu ympäristö ja mielenkiintoinen museo, jossa on viimesotienkin aikaista tavaraa.

Globus-II tutka-asema hallitsee näkymiä joka puolelta kaupunkia.

Kaikki ovat historiastaan ylpeitä niin myös norjalaiset. 

Palasin vielä satamaan ottamaan muutaman kuvan kun se eilen jäi vähän heikolle. Tapasin myös Hornöyalla yöpyneet suomalais tytöt. Olivat kovin tyytyväisiä ja keroitoivat että pitkin iltaa lunneja oli tullut lisää mereltä saarelle. Kyllä niitä siis siellä on, mutta ilmeisesti poikaset ovat jo niin isoja että hankkivat itse ruokansa ja missäpä se mukavampaa on aikaansa viettää kuin ruokapöydässä, lunnin siis merellä. 

Nyt alkoi sitten hidas matkanteko kun Vardöhön olin pyrkinyt mahdollisimman nopeasti, mikäpä oli kauniina päivänä vuonon rantaa ajella. Tompalle asetin määrän pääksi Vestre Jakobselv Campingin. Se on Varangin vuonon länsilaidan ainut camping. Matkaa peräti 91km, niinpä oiva tilaisuus poiketa Hamningbergissä. Huti tuli taas, risteys tulikin heti tunnelin jälkeen ja huomasin sen niin myöhään että olisi tullut äkkijarrutus, enkä halunnut sitä jonossa ajaessa tehdä. Enkä viitsinyt takaisinkaan kääntyä, seuraavalla kerralla siis. 

Hitaasti, ylen hitaasti eteni matka, kun koko ajan piti pysähdellä. 

Ekkeröy'ssä pysähdyin, ihan tien päässä on hauska museo ja kahvila. Siellä kannattaa poiketa. Lintuvuori on myös täällä, mutta sen nyt ajattelin ohittaa, koska en ole seudulla viimeistä kertaa. Toivottavasti!

Laskuveden aikaan

Vähän erikoisempi on norjalainen linnunpönttö, mikähän Perkinssi lienee, tai en tiedä olisko Volvo ;-))

Vadsön kohdalla hiukan jarrutin myös, mutta ajattelin palata sinne huomenissa, joten jatkoin siis campingille. 

http://www2.vj-camping.no/ 

Alueella on paljon mökkimajoitusta, ilmeisesti läheinen Anni-joki kerää kalastajat majoittumaan sinne. Ainakin kurahousu miehiä vapoineen siellä liikkui paljon, myös useita suomalaisia.

Oikein asialliset paikat molempien säiliöiden tyhjentämiseen, vettä helposti saatavilla ja suihkut hyvää perustasoa. Ei siis mitään valittamista, paitsi kun on puskissa oli tottunut mahtaviin näkymiin niin siitä puolesta joutui tinkimään. Mutta puolensa kaikessa.

Alueen respassa bongasin seuraavalle päivälle kohteen, mutta siitä seuraavaksi...