Vuosien mukana moni taito on rapistunut, nukkumisen taidon olen säilyttänyt oikein hyvin. Välillä kannattaa kuitenkin valvoa, erityisesti näitä kuvausyritelmiä harrastellessa.
Pienelle ruskaretkelle olin menossa. Passelisti osuivat kauden ensimmäiset revontulet reissun alkuun 12.-13.9. väliseksi yöksi. Kuusamon seudulle oli tavoite, mutta jarruttelin Syötteelle kun totesin, etten ehtisi Kuusamosta hyvää paikkaa hakea. Hiihtoreissulta muistin Syötteellä helposti tavoitettavan suon reunan, sinne siis. Ei se ihan niin aava ollut kuin muistin, mutta pakko kelvata.
Moneen vuoteen en ole reposia nähnyt noin komeana, kuvannut en ole koskaan.
Meikäläisen ikäinen näkee tulet pitkälti vihreinä, kuten tuossa yllä olevassa. Kameran kenno kuitenkin vangitsee sävyt todellisena. Piti ihan poiketa kirjastossa ja tarkistaa Jorma Luhdan "Tähtiyöt" kirjasta, että onko niissä todella tuollaisia pastellin sävyjä, joita ylimmässä. On niissä, netistä löytyy mitä vaan, mutta jos ne on Luhdan kuvissa niin silloin se on fakta homma ;-)
Mutta vaikka minä näinkin loimun lähes pelkästään vihreänä, vaikuttavia ne olivat. Yksin suon laidassa tähtien ja revontulien alla ymmärtää tavallistakin paremmin oman pienuutensa, minäkin.
Kun on syrjäkylässä syntynyt ja kasvanut, niin pimeyden kanssa on ollut aikoinaan melko sinut, se taito olisi mukava oppia uudelleen.
Tulkaa tulet takaisin, tähän jää koukkuuun jo ensimmäisestä kuvauskerrasta. Kiitos Jomppa kärsivällisestä neuvomisesta, vielä minä tämän opin (tai sitten en, mutta yritän kuitenkin)!
