Eteenpäin elävän mieli...
...tai oikeastaan hiukan takaisin ja sitten vasta eteen. Kävin pienen viestittelyn ja päätin jättää suunnittelemani Kirkenesin seuraavaan kertaan ja ottaa suunnaksi Berlevåg Varangin niemimaan toisella laidalla. Matkaa sinne Pykeijasta 215km.
.
N. 30 km ennen Berlevågia on Kongsfjordin kylä ja siellä kyläkauppa, jossa kannattaa poiketa. Hauska sekoitus kahvilaa, kauppaa ja museota.
Niin ja persoonallinen isäntä, joka paistoi hyviä vohveleita samalla kun lauleli roketti rollia stetson päässä. Tai oikeastaan taisi olla isännän mies, rouva nimittäin tuntui olevan se joka käskytti ja muut teki.
Ehkä pari, kolme kilometriä eteenpäin on pikku risteys, josta lähtee tie Veinesiin. Päätin poiketa ihan vaan katsomassa, mutta niinhän siinä kävi että lopulta olin siellä yötä. Nälkä tuli heti kun näin Kongsfjord Gjestehusin. Erittäin maittava kala-ateria ja tupla espresso 255Nkr (n.32€), hyvin hintansa arvoinen. Ystävällinen rouva kertoi, että niemennokassa on mahdollista nähdä kotkia ja lupasi että p-paikalla saa kyllä yöpyä, joten eikun tunturiin.
.
Kun olin hyvän matkaa kiivennyt poikkesin hiukan polulta ja aloin ihmetellä, että mikäs se tuolla kielekkeellä oikein onkaan. Katsomaan sitä oli mentävä vaikka reitti alas oli hiukan hankala. Tuommoinen vehjes sieltä löytyi. Jälkiä näkyi myös sodan aikaisista varustuksista, bunkkereita ja betoniesteitä.
.
Jälkeen päin luin, että Kongsfjordissa oli aikanaan linnake, jonne oli sijoitettuna saksalaisia sotilaita. Ilmeisesti siis sen jäännöksiä vaikka tuossa sotakoneessa kyllä on lievästi värejään menettänyt Norjan lippu.
Jos joku tietää mikä tuo on ja mihin tarkoitukseen rakennettu niin olispa tosi mukava tietää. Ei se nyt ihan hyökkäysvaunultakaan vaikuta. Tai voihan se olla noihin olosuhteisiin tehty.
Tätä maisemaa se kuitenkin omalta paikaltaan vartioi, oli vartioinut jo hyvän aikaa. Vähän niin kuin Naton tukena ;-))
Niin pitkään siinä taas ihmettelin, että ilta eteni eikä pidemmälle enää viitsinyt jatkaa. Käännyin siis takaisin kylään ja kotkat jäivät näkemättä. Taas!
Pikkasen on idyllinen kylä. Miksiköhän tuntuu että siellä asuu tyytyväisiä ihmisiä.
Seuraavana aamuna sitten kohti Berlevågia. Kongsfjordin ja Berlevågin väli (n 30km) on todella karua. Tie suljetaan talvisin yöksi ja kylteissä on aura-auton aikataulut. Sen perässä pääsee huonommilla keleillä. Ajelin suoraan Campingille, jotta sain taas huollot tehtyä.
Berlevåg Pensjonat & Camping respaa hoitaa suomalainen rouva ja hyvin hoitaakin. Siisteimmät leirintäalueen suihkut ja vessat, jotka olen nähnyt pitkiin pitkiin aikoihin. Ei kaakelia, eikä skrumeluuria, mutta siistiä. Muutenkin tuntui kuin olisi kotiinsa tullut. Itse alueessa ei ollut mitään vikaa sinänsä, mutta jos se olisi tien toisella puolella vuonon rannassa niin se olisi helmi. Nyt edessä oli joku hemmetin varastorakennus ja merelle ei oikein ollut suoraa näkymää. Pitkään juttelimme respassa pohjois norjalaisesta mentaliteetista ja elämäntyylistä. Satunnaisesta matkaajasta tuntuu että hiukan satsaamalla kaupungissa olisi turisteja pilvin pimein. Nyt ei paljoa näkynyt. Toisaalta, voi olla että koko seudun viehätys katoaisi jos sinne änkee tuhansittain sakemanneja, dutcheja ja seassa jokunen finnjävel. Minulle sopii oikein hyvin noin!
Merestä ja sen antimistahan tuolla eletään. Vaikea kuvitella minkä laista on marras- helmikuussa. Silloinkin pitää lähteä merelle.
Lepopäivän ja seuraavan aamun kauppareissun jälkeen kohteena oli Tanahorn. Se on muinaisten saamelaisten uhripaikka Tanavuonon suulla. Erittäin jyrkkä n. 270 m korkea vuorenhuippu, josta pitäisi olla upeat näkymät Jäämerelle, Nordkynin niemimaalle ja tunturilakeudelle. Kaupungista länteen n. 9km ja Store Molvikin tieltä polkua n. 4km.
Pitäisi ja pitäisi... Sää ei näyttänyt kovin lupaavalta kun lähdin taas nousemaan pitkin polkua. Mitä pidemmälle tunturilakeudelle pääsin, sen sankemmaksi kävi sumu.
Polku oli helppoa loivaa nousua koko matkan ja yhtäkkiä sumun keskeltä tupsahti tämä kivikasa. Laatikossa oli vihko, jossa 9 nimeä edellisten orgilaisten jälkeen. Oli niin kosteaa, että muste levisi sitä mukaa kuin kirjoitin. En tiedä sainko lopulta nimeni näkyviin.
Tältä näytti merelle! Ajattelin että seita on MatsOnnille nyt jostakin suuttunut, eikä suostu maisemaa näyttämään. Päätin juoda kahvit ja syödä eväät. Hyvä ruoka, parempi mieli.
Siinä evästellessäni alkoi yhtäkkiä horisontti kirkastua. Oli kuin esirippua olisi vedetty vähitellen ylös. Kaikki mahdolliset ja mahdottomat sinisen sävyt erottuivat taivaalta ja mereltä.
Uskomattoman upea näytös!!!
.
Tuntui hölmöltä kun mantereelle ei nähnyt kymmentä metriä pidemmälle ja merelle kirkastui koko ajan lisää
Ja olihan ne näkymät mahtavan komeat!
Alas tullessa kirkastui myös manterella. Olin saanut vihjettä, että puron varressa on runsaasti mustikoita.
Mutta niitä olikin valtavasti, ei vain runsaasti. Hetkessä noukin 3 litran eväspussini niitä täyteen, aivan roskattomina . Onneksi on pakastin autossa!
Kosteutta oli ilmassa rankasti vaikka sumu hälveni eikä silti satanut.
Ilta siinä taas tuli. Jäin lentokentän kohdalle puskaparkkiin. Lähettyvillä oli pari muutakin yöpyjää ja kaunishan se auringonlasku oli jälleen!
Seuraavana aamuna lähdin ajelemaan kotiin päin. Tanabrussa istuin pitkään ja mietin, että josko vielä nipistäisi päivän tai pari. En sitten kuitenkaan, vaan yhden pysähdyksen taktiikalla tulin alas. Matkaa reissussa kertyi 2720km. Deffun kulutus erittäin pieni 9,4 l/100km, en olisi uskonut sen noin vähällä selviävän. Rahaa meni jonkin verran, en pitänyt siitä kirjaa. Pääasia että riitti :-))
Olen kolunnut Norjaa Trondheimista alaspäin moneen kertaan. Kaunista on sielläkin, mutta tuolla ylhäällä oli niin jylhän kaunista. Tuntui että siellä asuu rauha, hiljaisuus ja jotakin selittämätöntä...
Ihan selvästi kuulin lokkinuorukaisen huutavan: "Takk for besöket, velkommen igjen og igjen!!!"
