...ja vaihdan farkut..." en suinkaan verkkarihousuihin vaan shortseihin.
Vähän karavaanariosuutta ensiksi
Lämmin oli viikonloppu Lieksan Ruunaan koskilla, lämpötila hipoi kolmeakymmentä. Paikka on varmaan kalamiehille enemmän kuin tuttu, mutta kannattaa sinne mennä muutenkin, ihan vaikka vaan olemaan. Tekemisestä tosin ei ole puutetta.
Piiiitkästä aikaa "luontoparkkilainen" vietti muutaman yön camping-alueella, Ruunaan Retkeilykeskuksessa. Alueena normaalitasoa parempi, sanoisin minä, lisäksi sijainti Neitikosken vieressä on loistava ja tienoon maisemat mahtavat. Alue on kangasmetsässä, paikat hiekkapohjalla, melko hyvin suorassa ilman kiiloja. Pesutilat ja vessat siistit.
Alueella on 50km merkittyjä vaellusreittejä, jotka liittyvät edelleen maakunnalliseen Karhunpolku-reittiin. Joka tasolle löytyy jotakin, parista kilometristä päiväreitteihin ja edelleen pitempiin vaelluksiin, myös maastopyörällä. Ainakin näkemäni osuudet oikein hyvä kuntoisia.
Tuossa on linkki, jossa näkyvät Pohjois-Karjalan pitemmät vaellusreitit:
Pohjois-Karjalan vaellusreit
Retkeilykeskuksesta saa hyvän kartan pakallisista reiteistä.
Kokeileppa tätä
Lauantaina Neitikoskessa "leikkivät" freestyle-melojat. Se on koskimelonnan uusimpia muotoja, tarkoitus on tehdä koskessa näyttäviä ja teknisesti vaikeita liikkeitä.
Hurjan näköistä hommaa maallikon silmin.
Tuossa kosken stopparissa meloja liikkui, välillä katosi koskeen ja pullahti taas pintaan. Ihme jos nuppi ei välillä kolahda kiviin.
Huh!!!
Vaatii varmasti roppakaupalla notkeutta, rohkeutta, taitoa ja voimaa!
Jos kuvissa oleva meloja sattuu näkemään nämä kuvat niin kerron, että pyysin luvan kuvaamiseen ja täällä julkaisemiseen huilivuorossa olleilta melojilta.
Poistan jos ei ole ok!
Majavavanpesällä
Sitten reissun varsinaiseen asiaan! Tiesin että Retkeilykeskuksen lähettyvillä on majavia, ei vaan ollut mitään käsitystä missä. Mutta kysyvä ei tieltä eksy.
Löytyihän se majavan pesä, helpostikin kun kartalta viisattiin, kiitos kunnossapitomiehille.
Itäsuomalaisille majava on tuttu eläin, mutta meillä läntisessä Suomessa harvinaisempi. Itse en ole siihen Keski-Pohjanmaan luonossa törmännyt koskaan.
Pohjois-Karjalassa asustaa 1937 Säämingin Lohikoskelle siirtoistutettujen kanadanmajavien jälkeläisiä ja kanta taitaa olla aika runsas nykyään. Pesiä oli tuossakin paikassa lähekkäin kaksi, mutta vain toinen näytti asutulta. Pesän sisäänmenoaukon edessä oli vihreitä oksia, joten sen lähettyville raahasin illalla kuvauskamani. Toki olin jo päivällä käynyt etsimässä paikan ja todennut, että kuvauslinjakin oli lähes avoin, sitten vaan istumaan ja odottamaan. Joskus vähän ennen kymmentä majava ilmestyi salmen ja pesän vastarannalle. Siellä se tarkkaili hetken ja lähti sitten uimaan pesän ohi lähemmäksi minua.
Vähitellen se kaarteli laiskasti uiden lähemmäs ja oli ilmeisesti minusta hyvinkin tietoinen vaikka olin piilossa vesirajasta muutaman metrin päässä puun takana.
Muutaman kierroksen jälkeen se alkoi paukutella veteen hännällään. Tyynessä kesäillassa melkoinen lojaus. En tiedä oliko tarkoitus pelotella minut pois tai varoittaa muita majavia tunkeilijasta.
Kanadan majavn häntä on n. 15cm leveä ja takaosastaan pyöreä. Euroopanmajavalla kapeampi, n. 10cm ja kapenee kärkeä kohti. Tuosta erosta ne pitäisi tunnistaa.
Koko ajan se ui lähemmäksi rantaa ja odotin jo sen nousevan maalle, mutta sitä ei tapahtunut. Kävi vain vesirajassa katsomassa, mikä lienee häiriön syy. Millään tavalla pelokkaalta se ei vaikuttanut vaan käyttäytyi aivan rahallisesti koko ajan.
Välillä se sukelsi pesään takaisn, mutta palasi sitten taas kiertelemään samoille paikoille. Muita majavia ei ulos kuitenkaan ilmestynyt, ilmeisesti hännän iskut veteen olivat varoitusmerkkejä. Samassa pesässä saattaa asua useampikin sukupolvi, mutta tuon pesän tilannetta en tiedä.
Vähitellen aurinko painui metsän taakse ja viimeiset säteet osuivat vielä majavan päähän.
Katsoin että olin saanut ensimmäisellä kohtaamisellamme kuvia enemmän kuin kuin olin osannut toivoakaan, keräsin siis rensselini kun majavakin siirtyi kauemmaksi ja katosi omiin hommiinsa, mahdollisesti oksanhakureissulle.
Palasin samallle paikalle seuraavana iltana ja hyvin tarkasti samaan aikaan majava ilmestyi taas esiin. Tällä kertaa niitä oli kaksi. Nyt ne kuitenkin pysyttelivät hetken aikaa paikallaan vastarannalla ja lähtivät sitten muutaman kerran vettä pamautettuaan uimaan kohti saarta, joka on muutaman sadan metrin päässä. Sinne ne katosivat, eivätkä hyvien valojen aikaan palanneet joten kuvat jäivät siihen mitä ensimmäisenä iltana sain.
Kanadanmajavan tilanne ei ole tällä hetkellä mitenkään helppo. Metsänomistajat karsastavat sitä, koska se saattaa käyttää kesäravinnokseen rantapuiden nilakuorta. Katsotaan myös, että se valloittaa euroopanmajavien reviirejä. Siksipä sitä on vapaasti metsästetty laajoilta alueilta.
Hieno kokemus, mukava kuvattava. Vasta jälkeen päin luin että Valko-Venäjällä majava oli purrut liian lähelle mennyttä kuvaajaa reiteen, valtimo poikki ja kuvaajalta henki pois. Syyksi oli arveltu majavan vesikauhua. Minä en ymmärtänyt pelätä yhtään ;-)
