Juuri ennen reissuunlähtöä luin eräältä foorumilta kommentin: "Luontokuvaus on siis niin last season" ja vastaus kommenttiin: "Joo, kyllä kunnon töröhuuli selfie aina yhden lintupönön voittaa"
Luontokuvaajaharjoittelija halusi ymmärtää tuon sarkasmiksi, joten Deffun nokka kohti Suomussalmea ja rajan pintaan. Martinselkosen Eräkeskus lienee yksi parhaista paikoista karhukuvausta ajatellen.
Suurpetokuvaus jakaa mielipiteitä jyrkästi. Itselläni ennakkoluuloja ja kysymyksiä oli paikalle mennessä, ja vaikka nyt voinkin sanoa "been there, seen that", jätän vastaukset asiaintuntijoille. Jokainen siis muodostakoon mielipiteensä ihan itse. Tässä yritän vain kertoa paikasta ja näyttää pienen osan kuvista, joita kortille tarttui paljon, jopa liikaa.
Kaveriksi reissuun sain houkuteltua orgista tutun Gahpirin. Onneksi hänet, koska 2x14h suljettuna muutaman neliön koppiin ei välttämättä ole pelkkää iloa jos yhteistyö ei pelitä. Mutta Gahpir on loisto tyyppi ja meillä oli hemmetin hauskaa. Tai täsmennän, ainakin itselläni oli. Eikä kumpikaan lentänyt kopista ulos karhujen syötiksi, jopa kahvi riitti toisena yönä ;-).
Kuvauspaikkoja on kolme. Ns. pääkoju, joka lienee tarkoitettu enemmän katselijoille ja ensikertalaisille. Siellä emme käyneet, mutta kahdessa pro-kojussa meni sitten yö kummassakin. Ensimmäisen illan kuvasimme lampikojulla, jossa karhut ohjataan ruualla lammen vastarannalle. Paikka on parhaimmillaan tyynellä kelillä, kun karhut ovat lähellä rantaa. Joskus ne kuulemma innostuvat uimasille, mutta tällä kertaa vain yksi erauspentu käväisi vedessä .
Kaikkiaan paikalla kävi 13 karhua, yksi kevään pentue, viimevuoden pentue, erauspentuja ja nuoria, mutta täysikokoisia karhuja. Pennut järjestivät pientä toimintaa koko ajan.
Minäpä se olenkin oikea hurjake. Kun hermostun,saatan kaataa puun...tai kaksi
Pientä draamaa nähtiin kun paikalle tuli uros samaan aikaan kuin kevään pentue. Melko vähällä uros kuitenkin väistyi kun naaras asettui puolustamaan pentujaan, jotka hilpaisivat hetkessä korkealle keloon ja katselivat sieltä kun äitee teki selväksi, mistä tuulee ja kuka käskee.
Kuvauskojussa vietetään siis 14h, klo 16 lähtee kuljetus Eräkeskuksesta ja klo 7.00 paluu seuraavana aamuna. Periaatteessa kojusta ei saa poistua koko aikana, mutta yön hiljaisina tunteina se ei taida kovin iso riski olla, kunhan ei kauas lähde.
Toinen yö vietettiinkin sitten suokojussa. Valot olivat alkuillasta mitä parhaimmat. Pentuja liikkui useaan otteeseen ja erauspennut näyttivät pitävän suota omana paikkanaan. Emo pentuineen odotteli metsän reunassa heti kun saavuimme kojulle.
Tämä velikulta, oliskohan se Eikka, ainakin nautti elostaan ja osasi ottaa rennosti. Välillä rapsutteli hiukka kainaloaan ja poseerasi tuossa aivan kuin olisi opetettu. Muuten erauspennut eivät mitään erityisen kauniita ole, pitkä karvaisia ja jotenkin honteloja, mutta niinhän ne murkut joskus ovat.
Näiden pikkupentujen touhuja taas ei voinut nauramatta katsella. Se on karhun elämää ja sitä pitää harjoitella.
Jaksaa, jaksaa!!!
Näinkö miähet pissaa?
Taas ne kuvaa, mä en ehkä kestä enää!!!
Äiskä, hyäkätäänks me jo?
Lähellä karhut olivat, todella lähellä. Tunnustan, että parissa tilanteessa pulssi nousi ja saattoipa jokunen lyönti jäädä välistä. Gahpirin vihjailemia vaihtokalsareita ei sentään tarvittu ja vielä kuumemmat paikat oli viereisessä kojussa. Pohdittavaakin jäi, peto on kuitenkin peto, sekin pitää muistaa.
Kiitos Gahpir, hieno retki, hauskaa oli ja erittäin mukava tutustua. Todella!
