KUNINGAS SAAPUU

Aloitteleva lintukuvaaja hyppii kuvausaiheesta toiseen, eikä opi hallitsemaan kunnolla mitään. Suon kuitenkin itselleni kokeilemisen ilon, harrastelijalle.

Kuvat paremmin (?) katsottavissa tuolla: http://www.flickr.com/photos/97399369@N05/

Eipä tarvinnut pitkään miettiä, kun tilaisuus kotkakojulla kuvaamiseen tarjoutui. Ajatuksena oli kuvata kaksi peräkkäistä päivää ja yöpyä Deffussa. Tuli pieni ohjelman muutos ja kaksi supistui yhteen, mutta onneksi se passasi myös Timolle, joka minua kojulla hommaan opasti. Keli sattui tähän vuodenaikaan nähden mitä parhain. Vaikka aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, ei se tarkoita, että olosuhteet olisivat olleet helpot. Matalalta paistava aurinko asetti haasteita ihan tarpeeksi, meikäläiselle jopa liikaa.

Ajelin jo edellisenä iltana Tupoksen ABC:lle, jotta olisin aamulla klo 6 valmiina, siihen aikaan oli tärskyt sovittuna.  Olinhan minä valmiina, kun ei rekkojen vieressä juurikaan tarvinnut nukkua. Ei oikein passannut puskaparkkilaiselle tuo nukkumispaikka.

Tyrnävän takametsiin ajeltiin Timon autolla, loppumatka vedettiin kamoja ahkiossa (= Timo veti). Helppo homma siis kaikkiaan jos vertaa Jorma Luhdan juttuihin kotkakuvauksista. Hän kuljetti aloittaessaan sian ruhoja alkumatkan mopon tarakalla ja hiihti sen jälkeen pimeästä pimeään, jotta pääsi kuvauspaikoille kairaan. No, on meillä Jorman kanssa muitakin eroja, esim. tuossa osaamisosastossa. ;-))

Kotka tuli vasta iltapäivän alussa, mutta mikäpä lämpimässä kojussa oli odotella (katosta kuuma, lattiasta kylmä, keskimäärin sopiva).

Kojun ekspertti Kari katsoi kuvasta, että tuo on reviirin vanha uros. Koju on kotkaparin reviirin sisällä ja pääasiassa siinä vierailee pari, mutta ajoittain myös yksinäinen nuori kotka, ehkä edellisvuosien poikasia. Nyt näyttäytyi vain kuningas itse. Ja sekin vain hetken, ei oikeastaan aloitanut syömistä lainkaan. Inventoi vaan tarjonnan, poseerasi hetken ja arvolleen sopivasti poistui tarkkailemaan valtakuntaansa männyn latvaan.

On se komea, iso ja ylväs lintu!

Odottelu ei tullut yhtään pitkäksi kun ympärillä pörräsi jatkuvasti pienempiä vieraita. Yllättäen vaikein kuvattava ei ollut kotka vaan korppi. Se ei tullut lähelle ja kävi vain aamu- ja iltahämärässä. Päivällä teki vain ylilentoja.

Yllä oleva on kuvattu aamuhärässä ISO 10000, että vähän on rakeinen. 

En tunne korpin käytöstä, mutta hauska lintu se on. Yllä oleva kuva ei ole lennosta vaan korppi hyppi paikaltaan ylös pariin metriin. Tarkoittiko se hermostuneisuutta tai huvitteliko vaan, en tiedä?

Innokkaana eväillä oli tietysti närhi, joka nielaisi niin ison nakin palan, että luulin sen tukehtuvan siihen. On se aika ahmatti. 

Käpytikka oli lähes koko päivän vieras.

Ja tietysti tintit. Tali ja hömppä. Nämä nyt on tämmöisiä "lajipönöjä", mutta niihin oli tyytyminen kun maisema ei ollut vielä ihan parhaimmillaan, lunta niukasti eikä yhtään kuuraa.  

Kotka käy kojulla 70% todennäköisyydellä. Siksi olen oikein tyytyväinen, että se paikalle osui, kun mahdollisuus oli vain päivään. Tietysti olisi voinut tuoda puolisonsa ja viipyä pitempään, mutta jäipä nälkää. Uusista kuvauspäivistä on jo puhuttu, mutta tarkentunevat kunhan loppuvuoden juhlat on vietetty.

Kiitos Timolle opastuksesta ja seurasta, kojun omistajille kuvausmahdollisuudesta. Palaamme asiaan!

Taas tuli aloittelevalle lintukuvaajalle uusi, mahtava kokemus!

EINO-MYRSKY JA EETTISIÄ OHJEITA

Nyt kokematonta bloggaajaa vähän jänskättää. Luin nimittäin jokunen aika sitten paikallisesta aviisista ammattibloggaajien eettsiä ohjeita koskien blogien piilomainontaa. Pisti oikein miettimään, että mitäs ja ketäs tässä on tullut kehuttua. Onkohan rahaa tulossa vai menossa, tuleekohan yrityksiltä palkkioita piilomainonnasta kahmalokaupalla tai pitääkö odotella Kilpailu- ja kuluttajavirastolta penaltya?

Deffua ainakin olen kehunut aivan estottomasti (enkä syyttä), samoin Kuusamon Opistoa, Ohtakaria, Norjaa, Canonia yms. yms. Kuusamon Opistoa tai Kokkolan kaupunkia en taida laskuttaa, suurpiirteisenä miehenä voin olla tuon verran lamatalkoissa. Japanin kieltä en osaa, jääköön siis myös Canon, mutta Norja on rikas valtio, laittaiskohan sinne laskun menemään? Hidas kirjoittaja kun olen, niin Norjan reissun raportointiin meni aikaa aivan kohtuuttomasti. Mikähän se olisi bloggaajalle passeli tuntipalkka? Autokorjaamossa ei asiakkaalle sanota päivääkään alle satasella, että lähtisikö siitä liikkeelle, olisi hiukka varaa tinkiäkin.

Pitänee kysyä ammattilaisilta, olikohan ne nimet Nico (nykyisin ceellä) Ureakratos ja Zanna Nibbelström (ent. Perä-Röppönen)? Täytyy googlata ( <-- tuotesijoittelua).  ;-))

No niin, kokoo ittes MatsOnni, myrskystähän tässä piti... Niin paljon Eino-myrskystä vouhotettiin, että sisäinen valokuvaajani heräsi. Tarkkaan ottaen sunnuntaiaamuna klo 7.00, saattoi sen heräämisen tosin aiheuttaa peltikaton kolinakin, mutta kuvitellaan nyt että sen kuitenkin teki taiteilijan kutsumus.

Joka tapauksessa aamun valjetessa ajelin kohti Ohtakaria, pikkasen myrsky välillä heilautti kiilamaisen kaunista kuljintani, mutta muutaman auton letkassa saavuttiin näytöspaikalle. Ja olihan siellä aikamoinen myräkkä. Aallot olivat heittäneet pengertielle sen verran kookkaita kiviä, jotta jouduin pysähtymään jo heti uimarannan kohdalle, se on hankittava kunnon maasturi kunhan ne palkkiot Norjasta tulevat.

Mutta näki ja koki myrskyn voiman siitäkin. Hienoa hiekkaa ja merivettä lensi siihen tyyliin että alkoi mietityttää, mitä ne tekevät kameralle. On kai se Canon pöly- ja roisketiivis? (<-- tuotesijoittelua)
En tiedä, mikä tuulen voimakkuus puuskissa mahtoi olla, joku arveli 32m/s, mutta komeasti aallot heittvät vettä yli pengertien. Kävely vastatuuleen tuntui aikamoiselta etunojalta.

Tietysti tämäkin myräkkä asettuu jonkin sorttiseen perspektiiviin, jos ajattelee, mitä maailmalla on myrskyrintamalla tapahtunut viimeaikoina.

Kuitenkin kannatti herätä ja käydä kokemassa!

Tässä vielä muutama räpsy:

OHTAKARILLA, TAAS KERRAN...

En vaan osaa pysyä poissa Ohtakarilta. Kun on joskus aikojen alussa sattunut syntymään kuraisen joen rannalle niin joku mystinen tuossa meressä maalaispoikaa kiehtoo. Herättää jopa vähän pelon sekaista kunnioitusta, mutta tukevasti rannalta sitä uskaltaa katsella vaikka ei laivurikurssia olekaan suorittanut, ei edes puosun. Joku sanoi että Ohtakari on hänelle pyhäpaikka, en ihmettele, hieno se on.

Oli ajatuksena kuvata tilhiä. Viimevuonna näihin aikoihin niitä oli Ohtakarilla isohko parvi, ei vaan ollut sopivia pelivehkeitä niiden kuvaamiseen. Nyt kävi päinvastoin, ei näkynyt tilhiä eikä pihlajanmarjoja. En tiedä oliko eväät syöty ja tilhet siirtyneet eteläisempään ruoka(juoma)pöytään tai eikö tänä syksynä ollut syötävää. Joka tapauksessa tilhien osalta hutireissu. Kuten muidenkin lintujen, pieni syysmyrsky ajoi linnut piiloon ja suojaan tuulelta metsikön kätköihin.

Mutta jos ei lintuja niin meren kohinaa ja aaltojen pauhua, niitä riitti. Onneksi aloitteleva lintukuvaaja pystyy pienellä vaivalla vaihtamaan päälle keltanokka maisemakuvaajan roolin. Eikä tee tiukkaakaan, siis roolin vaihto. Tulos on samaa tuubaa molemmissa rooleissa ;-))

Lauantai-iltana kuvasin myrskyävää merta ja sunnuntaina kauniissa syysauringossa näyttäytyi ruska parhaissa väreissään. Ei mikään hukkareissu! Hyvä oli Deffussa nukkua kuunnellen aaltojen soittoa.

TAAS KUTSUI KUUSAMO

Jos nimettäisiin Vuoden Asuntosäästäjä, olisin kuulemma vahvoilla. Asiassa saattaa olla perää, säästyyhän se asunto kun puolet kattilakunnasta luuhaa pitkin ja poikin asustaen Deffussa.

Mutkun, mutkun...
Ihan oli pakko lähteä taas Kuusamon kesäyliopiston järjestämälle kurssille "Maisemakuvaus Kuusamon ruskassa". Teki mieli lihavoida tuo yliopisto, jotta tulisi huomioiduksi meikäläisenkin yliopisto-opinnot. Maisteripromootiosta ei vaan kukaan ole (vielä) puhunut mitään, eikä kunniatohtorista. ;-))

Onkohan kuusamolaiset jotenkin keskivertoa mukavampia? Minä en ole siellä tavannut ensimmäistäkään ruttuturpaa. Opiston kurssisihteerin olen jo aikaisemminkin kehunut, enkä suotta. Luulen että Anna on lapsena tiputettu johonkin positiivisuus, iloisuus ja ystävällisyys liemeen, eikä ole sade huuhdellut sitä pois.

Tämän kurssin veti Paavo Hamunen. Ammattikuvaaja vimosen päälle, katsokaa vaikka:   http://www.paavohamunen.com/   En minä osaa paremmin kehua kuin hänen omat kuvansa.
Mutta myös hyvä opettaja, hallitsee suvereenisti asian ja neuvoo vaikka kädestä, jos ei muuten mene perille.

Torstaina aloiteltiin iltapäivällä ja sunnuntaina lopeteltiin puoliltapäivin. Ei näillä kursseilla lorvailla, kun herätys on aamu neljältä, lähtö kuvauspaikoille viideltä, paluu joskus iltapäivällä, sitten kuvienkäsittelyä ja päälle saunaan. Ja sama uudestaan!

Ainakin itse tykkään katsoa maisemakuvia koko näytöltä: https://picasaweb.google.com/107939971813467120222/KuusamonRuskaa02#

Ei voi moittia kurssilaisiakaan. Mukavia ihmisiä, joilla on sama mielenkiinnon kohde. Joku osaamisessaan selkeästi pidemällä, joku aloittelemassa, mutta kaikki oppimassa ja kehittymässä omista lähtökohdistaan.

Aloituksessa annettiin hyvinkin vapaat kädet kuvata mitä tykkää, mutta joku tarina piti kehittää ilman sen tarkempaa määritelmää.

Mietin kaiken laista, vesi olisi aika luonnollinen valinta, mutta niin on syyskuukin. Ei pelkästään kuukautena vaan vähän symbolisemmin. Mielessä oli erään ystävän tekstit, joissa käsitellään elämän syksyä ja sen päättymistä. Koskettavia kirjoituksia, niitä mietin kun syntyi seuraavaa.

Olipa taas onnistunut reissu ja opettavainen kurssi. Aina vaan tahtoo tulla ostoslistaa, nyt pitäisi saada joku 14 millinen laajis. Kuvittelin että pärjäilen yleislinssiksi ostamallani 24-70mm, mutta ei taida onnistua.

Jos nyt jotakin kritiikin poikasta, niin palauteosuuteen olisi saanut olla hiukan enemmän aikaa. Mutta meidän oppilaiden vika, kun kuvat eivät olleet valmiina silloin kun piti.

Kiitos Paavo Hamunen ja Kuusamon Opisto!

PART 7, KONGSFJORD, BERLEVÅG, TANAHORN

Eteenpäin elävän mieli...

...tai oikeastaan hiukan takaisin ja sitten vasta eteen. Kävin pienen viestittelyn ja päätin jättää suunnittelemani Kirkenesin seuraavaan kertaan ja ottaa suunnaksi Berlevåg Varangin niemimaan toisella laidalla. Matkaa sinne Pykeijasta 215km.

. 

N. 30 km ennen Berlevågia on Kongsfjordin kylä ja siellä kyläkauppa, jossa kannattaa poiketa. Hauska sekoitus kahvilaa, kauppaa ja museota. 

Niin ja persoonallinen isäntä, joka paistoi hyviä vohveleita samalla kun lauleli roketti rollia stetson päässä. Tai oikeastaan taisi olla isännän mies, rouva nimittäin tuntui olevan se joka käskytti ja muut teki. 

Ehkä pari, kolme kilometriä eteenpäin on pikku risteys, josta lähtee tie Veinesiin. Päätin poiketa ihan vaan katsomassa, mutta niinhän siinä kävi että lopulta olin siellä yötä. Nälkä tuli heti kun näin Kongsfjord Gjestehusin. Erittäin maittava kala-ateria ja tupla espresso 255Nkr (n.32€), hyvin hintansa arvoinen. Ystävällinen rouva kertoi, että niemennokassa on mahdollista nähdä kotkia ja lupasi että p-paikalla saa kyllä yöpyä, joten eikun tunturiin.  

 .

  Kun olin hyvän matkaa kiivennyt poikkesin hiukan polulta ja aloin ihmetellä, että mikäs se tuolla kielekkeellä oikein onkaan. Katsomaan sitä oli mentävä vaikka reitti alas oli hiukan hankala. Tuommoinen vehjes sieltä löytyi. Jälkiä näkyi myös sodan aikaisista varustuksista, bunkkereita ja betoniesteitä.

.

Jälkeen päin luin, että Kongsfjordissa oli aikanaan linnake, jonne oli sijoitettuna saksalaisia sotilaita. Ilmeisesti siis sen jäännöksiä vaikka tuossa sotakoneessa kyllä on lievästi värejään menettänyt Norjan lippu. 

Jos joku tietää mikä tuo on ja mihin tarkoitukseen rakennettu niin olispa tosi mukava tietää. Ei se nyt ihan hyökkäysvaunultakaan vaikuta. Tai voihan se olla noihin olosuhteisiin tehty. 

Tätä maisemaa se kuitenkin omalta paikaltaan vartioi, oli vartioinut jo hyvän aikaa. Vähän niin kuin Naton tukena ;-))

Niin pitkään siinä taas ihmettelin, että ilta eteni eikä pidemmälle enää viitsinyt jatkaa. Käännyin siis takaisin kylään ja kotkat jäivät näkemättä. Taas!

Pikkasen on idyllinen kylä. Miksiköhän tuntuu että siellä asuu tyytyväisiä ihmisiä.

Seuraavana aamuna sitten kohti Berlevågia. Kongsfjordin ja Berlevågin väli (n 30km) on todella karua. Tie suljetaan talvisin yöksi ja kylteissä on aura-auton aikataulut. Sen perässä pääsee huonommilla keleillä. Ajelin suoraan Campingille, jotta sain taas huollot tehtyä. 

Berlevåg Pensjonat & Camping respaa hoitaa suomalainen rouva ja hyvin hoitaakin. Siisteimmät leirintäalueen suihkut ja vessat, jotka olen nähnyt pitkiin pitkiin aikoihin. Ei kaakelia, eikä skrumeluuria, mutta siistiä. Muutenkin tuntui kuin olisi kotiinsa tullut. Itse alueessa ei ollut mitään vikaa sinänsä, mutta jos se olisi tien toisella puolella vuonon rannassa niin se olisi helmi. Nyt edessä oli joku hemmetin varastorakennus ja merelle ei oikein ollut suoraa näkymää. Pitkään juttelimme respassa pohjois norjalaisesta mentaliteetista ja elämäntyylistä. Satunnaisesta matkaajasta tuntuu että hiukan satsaamalla kaupungissa olisi turisteja pilvin pimein. Nyt ei paljoa näkynyt. Toisaalta, voi olla että koko seudun viehätys katoaisi jos sinne änkee tuhansittain sakemanneja, dutcheja ja seassa jokunen finnjävel.  Minulle sopii oikein hyvin noin!

Merestä ja sen antimistahan tuolla eletään. Vaikea kuvitella minkä laista on marras- helmikuussa. Silloinkin pitää lähteä merelle. 

Lepopäivän ja seuraavan aamun kauppareissun jälkeen kohteena oli Tanahorn.  Se on muinaisten saamelaisten uhripaikka Tanavuonon suulla. Erittäin jyrkkä n. 270 m korkea vuorenhuippu, josta pitäisi olla upeat näkymät Jäämerelle, Nordkynin niemimaalle ja tunturilakeudelle. Kaupungista länteen n. 9km ja Store Molvikin tieltä polkua n. 4km.

Pitäisi ja pitäisi... Sää ei näyttänyt kovin lupaavalta kun lähdin taas nousemaan pitkin polkua. Mitä pidemmälle tunturilakeudelle pääsin, sen sankemmaksi kävi sumu. 

Polku oli helppoa loivaa nousua koko matkan ja yhtäkkiä sumun keskeltä tupsahti tämä kivikasa. Laatikossa oli vihko, jossa 9 nimeä edellisten orgilaisten jälkeen. Oli niin kosteaa, että muste levisi sitä mukaa kuin kirjoitin. En tiedä sainko lopulta nimeni näkyviin. 

                                                   

Tältä näytti merelle! Ajattelin että seita on MatsOnnille nyt jostakin suuttunut, eikä suostu maisemaa näyttämään. Päätin juoda kahvit ja syödä eväät. Hyvä ruoka, parempi mieli.

Siinä evästellessäni alkoi yhtäkkiä horisontti kirkastua. Oli kuin esirippua olisi vedetty vähitellen ylös. Kaikki mahdolliset ja mahdottomat sinisen sävyt erottuivat taivaalta ja mereltä.

Uskomattoman upea näytös!!!

. 

Tuntui hölmöltä kun mantereelle ei nähnyt kymmentä metriä pidemmälle ja merelle kirkastui koko ajan lisää

Ja olihan ne näkymät mahtavan komeat!

                                                                                                                                                                                                                             Alas tullessa kirkastui myös manterella. Olin saanut vihjettä, että puron varressa on runsaasti mustikoita.

Mutta niitä olikin valtavasti, ei vain runsaasti. Hetkessä noukin 3 litran eväspussini niitä täyteen, aivan roskattomina . Onneksi on pakastin autossa!

Kosteutta oli ilmassa rankasti vaikka sumu hälveni eikä silti satanut.








Ilta siinä taas tuli. Jäin lentokentän kohdalle puskaparkkiin. Lähettyvillä oli pari muutakin yöpyjää ja kaunishan se auringonlasku oli jälleen!

Seuraavana aamuna lähdin ajelemaan kotiin päin. Tanabrussa istuin pitkään ja mietin, että josko vielä nipistäisi päivän tai pari. En sitten kuitenkaan, vaan yhden pysähdyksen taktiikalla tulin alas. Matkaa reissussa kertyi 2720km. Deffun kulutus erittäin pieni 9,4 l/100km, en olisi uskonut sen noin vähällä selviävän. Rahaa meni jonkin verran, en pitänyt siitä kirjaa. Pääasia että riitti :-))

Olen kolunnut Norjaa Trondheimista alaspäin moneen kertaan. Kaunista on sielläkin, mutta tuolla ylhäällä oli niin jylhän kaunista. Tuntui että siellä asuu rauha, hiljaisuus ja jotakin selittämätöntä...

Ihan selvästi kuulin lokkinuorukaisen huutavan: "Takk for besöket, velkommen igjen og igjen!!!"