Alkuun yleisön pyynnöstä muistutus, kuvat saa isommiksi klikkaamalla kuvaa.
Ja osa on katsottavissa myös TÄÄLLÄ
Kaipasin lunta kaikista siihen liittyvistä harmeista huolimatta. Se vaan kuuluu talveen, eikä sen kiroissa ole juurikaan tarvinnut Keski-Pohjanmaalla tänä sesonkina kärvistellä. Kuusamossa lunta piisaa, mutta ei mitenkään kamalan paljoa sielläkään, sanotaan vaikka että riittävästi.
Tuo ensimmäinen kuva on kännykkä räpsy Konttaisen päältä illan hämyssä. Nousua sinne on vain 500m, mutta en rohjennut lähteä järkkäriä raahaamaan kun polku oli jäinen ja kohtalaisen jyrkkää nousua. Ajattelin että kompuroin kuitenkin ja kuvausreissu loppuu kaluston hajoamiseen. Kyllä sieltä osa porukasta persliukua vastaan tulikin.
Reissun todellinen syy oli kuitenkin mahdollisuus kuvata palokärkeä Petteri Törmäsen kanssa. Petteri on siinä(kin) hommassa varsinainen guru, tuskin löytyy Suomesta toista.
Ensimmäiseksi kuitenkin Kuusamon Kiveskoskelle kokeilemaan koskikaraa. Sitä olen melkein koko talven yrittänyt harjoitella, mutta olosuhteet eivät vaan ole natsanneet. Lähinnä on tietysti ollut valosta puutetta.
Käylänkoski olisi toinen hyvä paikka, mutta päädyin Kiveskoskeen. Onneksi, sillä siellä oli karoja paljon ja vaikka koski on leveä niin kuvausetäisyyksille pääsi aivan mainiosti.
Kun koko talven olen kärvistellyt valon puutteen ja etäisyyksien kanssa niin en malttanut olla ottamatta oikein perusposea kerrankin hyvissä valoissa.
Tämä kara visersi soidinlauluaan niin lähellä, että tarkennus oli 500 millisellä ihan rajoilla. Lauloi oikein todella täysin rinnoin, ja nätistikin vielä lisäksi.
No sitten vielä hiukan erilainen yritelmä karasta.
Aurinko paistoi pienen harson takaa, mutta sopivan kirkkaasti ilman jyrkkiä varjoja. Mainio kuvauspäivä!
Yöpymispaikan vierestä 50m metsään ja ympärillä pyrähteli 6 kuukkelia. Taas yksi hauska, rohkea ja kaunis lintu lisää.
Tämä yksilö oli parven rohkein, istui kaikessa rauhassa ja söi eväät loppuun. Kun eväät loppuivat niin vilkaisi vielä, että etkö meinaa lisää tarjota, jäi vielä nälkä. Toiset vain käväisivät, nappasivat murusia mukaan ja lensivät parin metrin päähän syömään.
Palokärki on monien uskomusten lintu!
Kolmantena päivänä oltiinkin sitten Posiolla Petterin kanssa kuvaamassa palokärkeä. On se mahtava nähdä ammattimies töissään.Mutta kelille ei voi kukaan mitään. Harrrrrrmaata oli, varsinkin toisena päivänä, jonka kuvasin yksin. Lisäksi pikkasen huolestuttava homma kun paikalle tuli vain naaras. Urosta ei vaan näkynyt kumpanakaan päivänä. Toivottavasti oli urosten talvipäivillä vaikka Rovaniemellä ja palaa takaisin. Huonompikin vaihtoehto on olemassa, aika todennäköinenkin.
Itselleni tuohon variksen kokoiseen lintuun liittyy jotain saman laista mystiikkaa kuin kuikkaan. Vaikuttava ääni ja olemus molemmilla. Palokärjen rummutus kuuluu kilometrien päähän.
Kuvauspaikka oli mahtavassa maisemassa. Valitettavasti en vaan osannut sijoittaa lintua maisemaan siten, että siitä saisi oikeian käsityksen, jätän siis ne kuvat pois.
Hiljaista ei ollut silloinkaan kun päivän päätähteä piti odotella. Paikalla pörräsi tiaisia laidasta laitaan, ja oravia piti suorastaan hätistellä pois jotteivat olisi syöneet kaikkia eväitä.
Vilkas liikkeinen töyhtis hääräsi mukana.
Ja oravalta karkasi aah... aah aaatshiiii!!!!!
Vielä pari kuukkelia lopuksi, on se niin hieno lintu, sekin!
Kiitos Petterille mahdollisuudesta päästä tuollaiseen paikkaan kuvaamaan. Kiitos opastuksesta ja neuvoista!
Palaamme juttuun!!!
