TROOPPISIA PERHOSIA JOENSUUSSA

Pakko aloittaa tuolla kuvalla kun olen samasta paikasta otetun nähnyt ystäväni Winen jutuissa ja aina kuvitellut, että se on jostakin Kroatiasta. Ei ollut, vaan Joensuusta Jokiasemalta. Aivan mukava leirintäalue ja tosi hyvä sauna, Sailorin saunahan se taisi olla nimeltään.

Joensuussa vierailun syy oli kuitenkin Botania, kasvitieteellinen puutarha ja Suomen ainoa sekä maailman pohjoisin trooppinen perhospuutarha.

Minä keskityin ajan puutteen vuoksi perhoshuoneeseen, mutta Botania on toki paljon muutakin. Kasveja on viidessä eri huoneessa, neljästä suurilmastosta. Ja ulkona lisäksi 3 hehtaarin alue ravinto-, mauste-, myrkky-, lääke-, ja koristekasveja. Aikaa siellä saa kulumaan halutessaan vaikka koko päivän.  Hieno kohde niin aikusille kuin lapsillekin ja mainio vaihtoehto kaiken sortin kieputtimille.

Erityisesti lapsia ilahduttavat varmasti tropiikin osastolla elelevät viisi papukaijaa, joista ainakin yhden sanavarastoon kuului kirosanoja useampiakin. Oliskohan koululaisryhmillä jotakin tekemistä asian kanssa ;-)

Palawaninritari, Pailio lowii, naaras

Botaniaan perhoset tulevat koteloina Englannista perhosfarmilta. Viikon tai parin kuluessa niistä kuoriutuu uusi, kaunis sukupolvi.

Osa lisääntyy myös Botaniassa, mutta koteloja täydennetään Englannista säännöllisesti, jotta niitä riittää lepattelemaan koko kesäksi. Kun ensimmäisen kerran astuu perhoshuoneeseen, niiden määrä tuntuu hämmentävän runsaalta.

Perhoshuone on kuuma ja kostea, vaikka yritin lämmittää kalustoa etukäteen niin ensimmäinen 20min linssit olivat täysin huurussa. Lämpötila on varmaan lähellä kolmeakymmentä ja kosteus lienee vähintään 70%. Hiki siellä todella tulee.

Palawaninritari, Pailio lowii, koiras

Aurinkoisena päivänä perhoset viihtyvät enemmän katossa, mutta pivisenä päivänä niitä ruokaili kukissa ja kasvien lehdillä, saattoivatpa istahtaa arastelematta hetkeksi  kämmenselällekin.

 

Yllä saman perhosen, Punanauhakapteenin, Anartia amathea kaksi eri laista väri muunnosta. Kuitenkin sama laji. 

Perhoset elävät muutamasta päivästä muutamaan viikkoon, elinikään vaikuttaa ainakin ravinnon saanti ja tietysti ympäristön olosuhteet.

 

Tummakaposiipi, Heliconius melpomene

Vihersormisiipi, Siproeta stelenes

Rantaleiju, Idea leuconoe 

Lajit vaihtelevat viikoittain, jos haluat nähdä vaikka läpikuultavan kauniin Panamanlasikaisen tai  hohtava siipisen Mayataivaansiiven, niin kannattaa seurata Botanian verkkosivuja tai kysellä toimistosta. Minä en valitettavasti nähnyt kumpaakaan noista, mutta seuraavalla kerralla sitten.... ehkä. 

Botania, Kasvitieteellinen puutarha Heinäpurontie 70, Joensuu http://www.botania.fi/

"MINÄ LÄHDEN POHJOIS-KARJALAAN...

...ja vaihdan farkut..." en suinkaan verkkarihousuihin vaan shortseihin.

Vähän karavaanariosuutta ensiksi

Lämmin oli viikonloppu Lieksan Ruunaan koskilla, lämpötila hipoi kolmeakymmentä. Paikka on varmaan kalamiehille enemmän kuin tuttu, mutta kannattaa sinne mennä muutenkin, ihan vaikka vaan olemaan. Tekemisestä tosin ei ole puutetta.

Piiiitkästä aikaa "luontoparkkilainen" vietti muutaman yön camping-alueella, Ruunaan Retkeilykeskuksessa. Alueena normaalitasoa parempi, sanoisin minä, lisäksi sijainti Neitikosken vieressä on loistava ja tienoon maisemat mahtavat. Alue on kangasmetsässä, paikat hiekkapohjalla, melko hyvin suorassa ilman kiiloja. Pesutilat ja vessat siistit.

Alueella on 50km merkittyjä vaellusreittejä, jotka liittyvät edelleen maakunnalliseen Karhunpolku-reittiin. Joka tasolle löytyy jotakin, parista kilometristä päiväreitteihin ja edelleen pitempiin vaelluksiin, myös maastopyörällä. Ainakin näkemäni osuudet oikein hyvä kuntoisia.


Tuossa on linkki, jossa näkyvät Pohjois-Karjalan pitemmät vaellusreitit: Pohjois-Karjalan vaellusreit
Retkeilykeskuksesta saa hyvän kartan pakallisista reiteistä.

Kokeileppa tätä

Lauantaina Neitikoskessa "leikkivät" freestyle-melojat. Se on koskimelonnan uusimpia muotoja, tarkoitus on tehdä koskessa näyttäviä ja teknisesti vaikeita liikkeitä.

Hurjan näköistä hommaa maallikon silmin.

Tuossa kosken stopparissa meloja liikkui, välillä katosi koskeen ja pullahti taas pintaan. Ihme jos nuppi ei välillä kolahda kiviin.

Huh!!!

Vaatii varmasti roppakaupalla notkeutta, rohkeutta, taitoa ja voimaa!

Jos kuvissa oleva meloja sattuu näkemään nämä kuvat niin kerron, että pyysin luvan kuvaamiseen ja täällä julkaisemiseen huilivuorossa olleilta melojilta. 

Poistan jos ei ole ok!

Majavavanpesällä

Sitten reissun varsinaiseen asiaan! Tiesin että Retkeilykeskuksen lähettyvillä on majavia, ei vaan ollut mitään käsitystä missä. Mutta kysyvä ei tieltä eksy. 

Löytyihän se majavan pesä, helpostikin kun kartalta viisattiin, kiitos kunnossapitomiehille. 

Itäsuomalaisille majava on tuttu eläin, mutta meillä läntisessä Suomessa harvinaisempi. Itse en ole siihen Keski-Pohjanmaan luonossa törmännyt koskaan. 

Pohjois-Karjalassa asustaa 1937 Säämingin Lohikoskelle siirtoistutettujen kanadanmajavien jälkeläisiä ja kanta taitaa olla aika runsas nykyään. Pesiä oli tuossakin paikassa lähekkäin kaksi, mutta vain toinen näytti asutulta. Pesän sisäänmenoaukon edessä oli vihreitä oksia, joten sen lähettyville raahasin illalla kuvauskamani. Toki olin jo päivällä käynyt etsimässä paikan ja todennut, että kuvauslinjakin oli lähes avoin, sitten vaan istumaan ja odottamaan. Joskus vähän ennen kymmentä majava ilmestyi salmen ja pesän vastarannalle. Siellä se tarkkaili hetken ja lähti sitten uimaan pesän ohi lähemmäksi minua.

   

Vähitellen se kaarteli laiskasti uiden lähemmäs ja oli ilmeisesti minusta hyvinkin tietoinen vaikka olin piilossa vesirajasta muutaman metrin päässä puun takana. 

Muutaman kierroksen jälkeen se alkoi paukutella veteen hännällään. Tyynessä kesäillassa melkoinen lojaus. En tiedä oliko tarkoitus pelotella minut pois tai varoittaa muita majavia tunkeilijasta. 

Kanadan majavn häntä on n. 15cm leveä ja takaosastaan pyöreä. Euroopanmajavalla kapeampi, n. 10cm ja kapenee kärkeä kohti. Tuosta erosta ne pitäisi tunnistaa.  

Koko ajan se ui lähemmäksi rantaa ja odotin jo sen nousevan maalle, mutta sitä ei tapahtunut. Kävi vain vesirajassa katsomassa, mikä lienee häiriön syy. Millään tavalla pelokkaalta se ei vaikuttanut vaan käyttäytyi aivan rahallisesti koko ajan. 

Välillä se sukelsi pesään takaisn, mutta palasi sitten taas kiertelemään samoille paikoille. Muita majavia ei ulos kuitenkaan ilmestynyt, ilmeisesti hännän iskut veteen olivat varoitusmerkkejä. Samassa pesässä saattaa asua useampikin sukupolvi, mutta tuon pesän tilannetta en tiedä. 

Vähitellen aurinko painui metsän taakse ja viimeiset säteet osuivat vielä majavan päähän. 

Katsoin että olin saanut ensimmäisellä kohtaamisellamme kuvia enemmän kuin kuin olin osannut toivoakaan, keräsin siis rensselini kun majavakin siirtyi kauemmaksi ja katosi omiin hommiinsa, mahdollisesti oksanhakureissulle.

Palasin samallle paikalle seuraavana iltana ja hyvin tarkasti samaan aikaan majava ilmestyi taas esiin. Tällä kertaa niitä oli kaksi. Nyt ne kuitenkin pysyttelivät hetken aikaa paikallaan vastarannalla ja lähtivät sitten muutaman kerran vettä pamautettuaan uimaan kohti saarta, joka on muutaman sadan metrin päässä. Sinne ne katosivat, eivätkä hyvien valojen aikaan palanneet joten kuvat jäivät siihen mitä ensimmäisenä iltana sain. 

Kanadanmajavan tilanne ei ole tällä hetkellä mitenkään helppo. Metsänomistajat karsastavat sitä, koska se saattaa käyttää kesäravinnokseen rantapuiden nilakuorta. Katsotaan myös, että se valloittaa euroopanmajavien reviirejä. Siksipä sitä on vapaasti metsästetty laajoilta alueilta. 

Hieno kokemus, mukava kuvattava. Vasta jälkeen päin luin että Valko-Venäjällä majava oli purrut liian lähelle mennyttä kuvaajaa reiteen, valtimo poikki ja kuvaajalta henki pois. Syyksi oli arveltu majavan vesikauhua. Minä en ymmärtänyt pelätä yhtään ;-)

  

HEPENEET KUIN RION KARNEVAALEISSA

Rion karnevaaleihin verrattuna näissä juhlissa on vaan se ero, että koiraat ovat pyntättynä ja naaraat "arkiasussa", eikä samba soi. Mutta höyhenpuuhkia aivan samaan malliin.

Suokukon soitimesta on tietysti kysymys. Suokukko on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi lajiksi. Koko EU:n pesimäkannasta Suomessa pesii noin neljännes, arviolta 5000-8000 paria. Määrät ovat olleet pitkään vähenemässä, tosin kokeneet asiantuntijat sanoivat näppituntumalta, että tänä keväänä niitä on runsaammin kuin aikoihin. Mutta se on vain arvio.

Näin, koin ja kuvasin soidinta Finnaturen kojulla Liminganlahdella. Olen joskus ajatellut (ja lähipiiristä kuullut), että hölmön hommaa könytä aamu kolmelta ahtaaseen kojuun istumaan, mutta minä sentään heräsin muutaman tunnin nukkuneena Deffusta lähtöpaikalla. Samassa paikassa kuvasivat helsinkiläiset kaverukset, jotka olivat lähteneet töiden jälkeen ajamaan, olivat perillä klo 02.00 ja samoilla silmillä kuvasivat seitsemän tuntia kojussa. Ei jaksaisi vanha!

Soitimella on valtakukko, jonka reviiri on keskellä. Kun moitin valtakukkoa vähän värittömäksi, sain kuulla, että naaraiden mielestä vaalea koiras on komea ja vetää niitä soitimelle, joten sille suodaan valtakukon asema (kiitos taas Retkeilijälle valistuksesta, savolaisista ei tosin koskaan tiedä mikä se lopullinen totuus on. Ennenkin ovat minua  jujuttaneet mokomat ;-) ). 

Lisätäänpäs hiukka tekstiä vielä jälkikäteen. Yritin vähän perehtyä tähän vaaleiden koiraiden erityisasemaan ja löysinkin asiasta juttua, mutta vain englannin kielistä. 

Valkoisia koiraita kutsuttiin nimellä "satellite males" olisko se nyt vaikka liikkuvat koiraat. Niitä on kokonaismäärästä n. 16% ja ne tosiaan vaihtavat soidinta, kun taas ruskeat ja mustat ovat hyvinkin uskollisia samalle soitimelle. Paikalliset koiraat kuitenkin hyväksyvät nämä liikkuvat, koska ne tuovat mukanaan uusia naaraita, soitimen koko kasvaa ja se taas puolestaan lisää sen suosiota naaraiden keskuudessa. Elikkä tavallaan win-win tilanne. Näin minä se maalikkona ymmärsin. Jos tämän nyt joku asiaa oikeasti tunteva lukeee niin kommentoikoon, mikäli tulkintani meni metsään. 

Takerruin tähän koska kiinnitin huomiota koiraiden erilaiseen käytökseen "liikkuvaa urosta" kohtaan. Sen huomasi ensikertalainenkin muutamassa tunnissa ;-)  

Lammikko oli ohuessa jääriitteessä kun ensimmäiset kukot jo tulivat siinä kolmen ja neljän välillä. Aluksi vain seisoskelemaan ja tunnelmaa tutkailemaan.

Sitten vähitellen alkoi pörhistely. Suokukon kevätpuku vaihtelee lähes mustasta, ruskeaan ja valkoiseen.

Komeita ne ovat ja jopa hieman huvittavia pörhistellessään toisilleen ja naaraille. Koiraan pää näyttää suhteettoman pieneltä höyhenkauluksen keskellä.

Tappelut eivät ole niin kiivaita kuin teeren soitimella ja tuntui, että valtakukkoa väistettiin ilman tappelua. Muut saattoivat vähän otella keskenään, mutta aika vähän. Naaraita oli paikalla moninkertainen määrä, mutta olisiko ollut vielä hiukan aikaista, koska vain yhden parittelun näin (saattoi niitä silti olla vaikka kuinka paljon, kuvatessa jää paljon huomaamaatta)

Kun on saalista niin on tietysti myös saalistajia. Tämän sekasorron sai aikaan kanahaukka (niin luulen). Näin vain jonkun syöksyvän kohti pakenevia lintuja ja lähtevän takaa ajamaan yhtä. Loputulos jäi näkemättä. 

Saman tien ne kuitenkin palasivat takaisin, kun olivat parvena tehneet pienen kierroksen soitimen ympärillä. Ensimmäisenä tulee valtakukko, joka tarkastaa tilanteen ja sitten naaraat kerääntyivät sen ympärille ja meno jatkuu taas. 

Yhden kerran kokemuksella ei tietenkään voi kovin vakuuttavasti asiantuntijaa leikkiä, mutta näytti siltä, että tämä oli kukon "vonkaamis asento". Se jäykistyi naaraan lähelle, painoi nokan alas, jopa upotti veteen, ja odotti jotakin merkkiä naaraalta, mutta valtettavan harvoin se merkki tuli. No, semmosta se joskus on ;-)  

Kun aurinko alkoi yhdeksän jälkeen lämmittää, tilanne näytti rauhoittuvan kukotkin keskittyivät enemmän syömiseen. Naaraat olivat popsineet koko aamun, mutta mitäpä sitä ei suokukko(kin) suvunjatkamisen eteen tekisi. On vaikka syömättä. 

Kiitos Finnanaturen oppaille ja toimiston Leenalle, jotka tämän kokemuksen lisäksi järjestivät (ihan pientä korvausta vastaan ;-) ) vielä paluumatkalle vierailun viiru- ja lapinpöllön pesintäpaikoille. Molemmat nähtiin, en nyt sotke niitä kuvia tähän tarinaan. 

MUUTAMIA LINTUKUVIA ALKUKEVÄÄLTÄ

Vallan meinaa mennä kuvauspainotteiseksi tämä karavaanari elämästä kertovaksi ajateltu blogi. Täytyy siis valaista, että kyllä näilläkin kuvausreissuilla on usein yövytty Deffussa. Joskus vain yksi yö ja runsaan 10km päässä kotoa, mutta mukavahan se on käppäillä iltaisin pitkin rantoja ja olla aamulla kuvauspaikan vieressä. Paljon helpompaa kuin heinänteko. (Nimittäin se, joka väittää heinäntekoa helpoksi, ei tiedä siitä hommasta yhtikäs mitään. Ainakaan enstisaikojen heinänteosta, nykyisestä en sano mitään ;-) )

Marinkaisten Harjukari

Toistaiseksi kevään mieleenpainuvin kuvauskokemus oli Marinkaisten Harjukarin tornilla. Menin sinne ihan vaan katsomaan paikkaa. Kamerakin jäi autoon, onneksi ei kauas. Lahti on yksi parhaita vesilintujen levähdyspaikkoja muuton aikana. Suurin osa oli hanhia ja joutsenia, joita tuli koko ajan lisää. Samaan aikaan aurinko painui mereen ja värjäsi hehkullaan maiseman. Joutsenet ottivat uudet tulijat asianmukaisin menoin vastaan ja meteli oli sen mukainen. Mahtavaa kertakaikkiaan.  

Vielä illan pimennyttyäkin joutsenia saapui lisää. Ne ruokailevat pelloilla pitkin Lohtajaa ja kerääntyvät yöksi turvallisempaan paikkaan. Vaikka turvassa joutsen lienee maallakin, mikäpä sen kimpuun uskaltaisi käydä, on sen nokka sellainen ase.

Tähtitaivas oli aivan kirkas. Kelpasi siinä kuunnella lintujen ääniä ja ihailla maisemaa.

Yli-Lestillä

Kolme aamua teeren soitimella Yli-Lestillä oli tietysti myös hienoa katsottavaa ja kuvattavaa. Joskus tulee mieleen, että kuinkahan paljon sitä jää tapahtumia huomaamatta kun yrittää keskittyä kuvaamiseen. Vuosi sitten olin soitimella ensimmäisen kerran, mutta ei tuo yhtään vähemmän vaikuttava ollut nytkään. Enemmän kuvia ja juttua TÄÄLLÄ ja TÄÄLLÄ

Laajalahdesta

Tässä on nyt vähän sekalaista seurakuntaa. Töyhtöhyyppä on yksi maaliskuun lopun muuttajia ja ensimmäisiä varsinaisia kevään merkkejä. Ne ilmestyvät peltoaukeille heti kun sää vain suo myöden. Usein keskelle takatalvea.

Pajusirkku on minulle uusi tuttavuus, vaikkakin aika yleinen ruovikkoisilla rannoilla, niin kuin tämäkin yksilö, joka on kuvattu Laajalahdessa yhdellä monista turhista viiksitimalin "kyttäyskeikoista" Väritykseltään ja kooltaan vähän varpusen näköinen. Niitä on Laajalahdessa enemmänkin, mutta ne leviävät laajalle ranta-alueelle niin. ettei niitä montaa näe yhdellä kertaa.

Rödsössä

Tämä pitkä koipi lienee metsäviklo. En ollut siitä itse aivan varma, mutta hain varmistusta itseäni fiksummilta ja arveluni hyväksyttiin. Tosin kuvan laatu ei ole hääppönen, mutta hankalat oli olosuhteetkin. Seli-seli!!!!
Jos joku tykkää, että tämä kuitenkin on liro niin kertokoon.

Lohtajan jokisuulla

Lisätäänpä nyt sitten heti perää liro,noita tepasteli 2 kappaletta Lohtajan jokisuulla. Aurinko oli laskemassa ja värjäsi muutenkin punertavan maaperän entistäkin ruosteisemman väriseksi.

Samalla reissulla kuvattu telkkä uros kuin edellinen lirokin. Telkkä kuuluu tietysti peruslajeihin, mutta laitanpa esille kun on tässä aika hyvissä valoissa.

Isokoskelo uros uida viuhtoi heti telkän perässä. Tässä valossa musta pää näyttää enemmänkin ruskealta.

Lohtajan jokisuulta palatessa piti vielä pysähtyä kun tienvarren pelloilla tepasteli kuovi. Melko nostalginen olo tuli kun toinen kuoveista huuteli melankolisesti ilmassa. Palasi ihan nuoruuden keväät mieleen, kuoveja ja töyhtöhyyppiä nimittäin silloin riitti kun ensimmäisiä äestyksiä aloiteltiin. Hyvä että vieläkin!

Ja vielä Laajalahdesta

Sitten vielä merihanhi ja ruskosuohaukka, molemmat kuvattu Laajalahdessa. Hanhia olen tänä keväänä nähnyt tuhansia, mutta niiden lähelle pääseminen on vaikeaa. Himangalla oli metsähanhia pitkin peltoja satoja, mutta aina keskellä peltoaukeaa ja kun auton pysäytti niin siirtyivät hiljakseen pois päin. Aika kaukana tuokin oli, mutta kuvattavissa kuitenkin. Lahdella oli hetken parinkymmnen yksilön parvi, mutta kaksi niistä pysytteli koko ajan erillään. Toivottavasti jäävät tuonne pesimään.

Ruskosuohaukka uros lienee tämä, naarasta veikkailin, mutta onneksi taas sain tukea (kiitos Retkeilijälle, joka aina jaksaa oikoa arvailujani). Olisihan tuo saanut hiukan parempia taustoja vasten lennellä, mutta hyvä näinkin. Tunnistettavissa kuitenkin. 

Tässä otantaa huhtikuulta ja toukokuun ensimmäiseltä viikolta. Sesonki jatkuu, katsotaan mitä se tuo tullessaan.   

Niin ja lisätäänpä nyt vielä, että olen minä nähnyt joitakin vähän harvinaisempiakin siivekkäitä bongareiden mukana. Esim. ristisorsa, lapasorsa, uivelo, nokikana, yms.yms. Osasta tunnistettavia, mutta ei julkaistavia kuviakin. Että pääsinpä sanomaan ;-))