HEPENEET KUIN RION KARNEVAALEISSA

Rion karnevaaleihin verrattuna näissä juhlissa on vaan se ero, että koiraat ovat pyntättynä ja naaraat "arkiasussa", eikä samba soi. Mutta höyhenpuuhkia aivan samaan malliin.

Suokukon soitimesta on tietysti kysymys. Suokukko on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi lajiksi. Koko EU:n pesimäkannasta Suomessa pesii noin neljännes, arviolta 5000-8000 paria. Määrät ovat olleet pitkään vähenemässä, tosin kokeneet asiantuntijat sanoivat näppituntumalta, että tänä keväänä niitä on runsaammin kuin aikoihin. Mutta se on vain arvio.

Näin, koin ja kuvasin soidinta Finnaturen kojulla Liminganlahdella. Olen joskus ajatellut (ja lähipiiristä kuullut), että hölmön hommaa könytä aamu kolmelta ahtaaseen kojuun istumaan, mutta minä sentään heräsin muutaman tunnin nukkuneena Deffusta lähtöpaikalla. Samassa paikassa kuvasivat helsinkiläiset kaverukset, jotka olivat lähteneet töiden jälkeen ajamaan, olivat perillä klo 02.00 ja samoilla silmillä kuvasivat seitsemän tuntia kojussa. Ei jaksaisi vanha!

Soitimella on valtakukko, jonka reviiri on keskellä. Kun moitin valtakukkoa vähän värittömäksi, sain kuulla, että naaraiden mielestä vaalea koiras on komea ja vetää niitä soitimelle, joten sille suodaan valtakukon asema (kiitos taas Retkeilijälle valistuksesta, savolaisista ei tosin koskaan tiedä mikä se lopullinen totuus on. Ennenkin ovat minua  jujuttaneet mokomat ;-) ). 

Lisätäänpäs hiukka tekstiä vielä jälkikäteen. Yritin vähän perehtyä tähän vaaleiden koiraiden erityisasemaan ja löysinkin asiasta juttua, mutta vain englannin kielistä. 

Valkoisia koiraita kutsuttiin nimellä "satellite males" olisko se nyt vaikka liikkuvat koiraat. Niitä on kokonaismäärästä n. 16% ja ne tosiaan vaihtavat soidinta, kun taas ruskeat ja mustat ovat hyvinkin uskollisia samalle soitimelle. Paikalliset koiraat kuitenkin hyväksyvät nämä liikkuvat, koska ne tuovat mukanaan uusia naaraita, soitimen koko kasvaa ja se taas puolestaan lisää sen suosiota naaraiden keskuudessa. Elikkä tavallaan win-win tilanne. Näin minä se maalikkona ymmärsin. Jos tämän nyt joku asiaa oikeasti tunteva lukeee niin kommentoikoon, mikäli tulkintani meni metsään. 

Takerruin tähän koska kiinnitin huomiota koiraiden erilaiseen käytökseen "liikkuvaa urosta" kohtaan. Sen huomasi ensikertalainenkin muutamassa tunnissa ;-)  

Lammikko oli ohuessa jääriitteessä kun ensimmäiset kukot jo tulivat siinä kolmen ja neljän välillä. Aluksi vain seisoskelemaan ja tunnelmaa tutkailemaan.

Sitten vähitellen alkoi pörhistely. Suokukon kevätpuku vaihtelee lähes mustasta, ruskeaan ja valkoiseen.

Komeita ne ovat ja jopa hieman huvittavia pörhistellessään toisilleen ja naaraille. Koiraan pää näyttää suhteettoman pieneltä höyhenkauluksen keskellä.

Tappelut eivät ole niin kiivaita kuin teeren soitimella ja tuntui, että valtakukkoa väistettiin ilman tappelua. Muut saattoivat vähän otella keskenään, mutta aika vähän. Naaraita oli paikalla moninkertainen määrä, mutta olisiko ollut vielä hiukan aikaista, koska vain yhden parittelun näin (saattoi niitä silti olla vaikka kuinka paljon, kuvatessa jää paljon huomaamaatta)

Kun on saalista niin on tietysti myös saalistajia. Tämän sekasorron sai aikaan kanahaukka (niin luulen). Näin vain jonkun syöksyvän kohti pakenevia lintuja ja lähtevän takaa ajamaan yhtä. Loputulos jäi näkemättä. 

Saman tien ne kuitenkin palasivat takaisin, kun olivat parvena tehneet pienen kierroksen soitimen ympärillä. Ensimmäisenä tulee valtakukko, joka tarkastaa tilanteen ja sitten naaraat kerääntyivät sen ympärille ja meno jatkuu taas. 

Yhden kerran kokemuksella ei tietenkään voi kovin vakuuttavasti asiantuntijaa leikkiä, mutta näytti siltä, että tämä oli kukon "vonkaamis asento". Se jäykistyi naaraan lähelle, painoi nokan alas, jopa upotti veteen, ja odotti jotakin merkkiä naaraalta, mutta valtettavan harvoin se merkki tuli. No, semmosta se joskus on ;-)  

Kun aurinko alkoi yhdeksän jälkeen lämmittää, tilanne näytti rauhoittuvan kukotkin keskittyivät enemmän syömiseen. Naaraat olivat popsineet koko aamun, mutta mitäpä sitä ei suokukko(kin) suvunjatkamisen eteen tekisi. On vaikka syömättä. 

Kiitos Finnanaturen oppaille ja toimiston Leenalle, jotka tämän kokemuksen lisäksi järjestivät (ihan pientä korvausta vastaan ;-) ) vielä paluumatkalle vierailun viiru- ja lapinpöllön pesintäpaikoille. Molemmat nähtiin, en nyt sotke niitä kuvia tähän tarinaan.