PART 2 VARDØ, HORNØYA

Onnellisten lintujen maassa!

Niin hienoa kuin Rahajärvellä onkin, jätettävä se vaan oli. Kun reissuun lähtöä ei ollut aikaa valmistella kuin muutama kuukausi, väistämätön seuraus on tietysti että unohtuuhan sitä asioita, semmosessa kiireessä. Ensimmäiseksi muistin toisen kaasupullon olevan tyhjä. Ehkä yhdelläkin pärjäisi, mutta ei vara jne…
Siispä Inarin Nesteelle! Oli muuten elämäni kallein kaasupullon vaihto (toistaiseksi) 32€. Ei meinannut kaveri uskoa kun kerroin, että edellinen maksoi 16,50. Kysyi että hakisinko Turusta aluksi vaikkapa 100 pulloa sillä hinnalla. En luvannut, ihan oli muuta mielessä.

Nämä ja jokunen muu kuva löytyy: https://picasaweb.google.com/107939971813467120222/HornYa

Järkimieheksi tunnustettu kaverini on useasti esittänyt ihmettelynsä, miksi ensiksi odottaa Suomen kesää monta monituista kuukautta, sitten pukea villapaita ja matkustaa Norjaan.... palelemaan. Toivottavasti jatko-osat antavat jotakin aavistusta miksi. 


Ajatus oli edetä vähien pysähdysten taktiikalla Vardöhön. Ei se ihan toteutunut, mutta iltapäivällä kuitenkin löysin itseni Strandgatanin päässä olevalta hiekkakentältä. Mainio paikka odottaa aamua ja pääsyä Hornöyan lintusaarelle, joka oli reissun pääkohde. Todella odottaa, sillä tuo yllä oleva maisemakuva on otettu joskus klo 03.00 kun uni ei vaan valoisassa tullut.

Rannassa oli lapintiirojen yhdyskunta, linnut puolustuvat paikkaansa aika agressiivisesti, en ymmärtänyt varoa niitä kun en tiennyt että ne tosiaan voivat iskeä päähän.  

Ensimmäinen kuljetus saarelle lähtee satamasta klo 9.00, lippuja saa I-pisteestä ja Nor Linesin toimistosta, edestakainen reissu maksaa 350Nkr. Matka saarelle kestää n. 10min. Olin aamukuljetuksessa ainut menijä (maanatai?), ei siis menty normaalilla pikku veneellä vaan kumiveneellä. Eipä siinä mitään, ihan hyvä keino, mutta kuvaaminen ei juurikaan tullut mieleen kun vene jyskytti aallokossa kuin vikuri hevonen. Istumapaikat oli hauskasti kahdessa jonossa, joissa istuttiin todellakin kuin hevosen selässä. Ilmeisesti oletetaan ettei saarelle usein minihamosissa mennä, tai mistäs minä tiedän.

Heti laiturille päästyä korvat täytti kajavien ja karimetsojen meteli, hieman myös haju nenää (tuoksusta ei voi puhua). Satamassa on uudehko katos, jossa penkkejä, lähinnä kai sateensuoja, lähellä on myös WC. Laituria vastapäätä jyrkänteellä on kajavien yhdyskunta. Älkää kysykö kuinka paljon niitä on, vastaan kuitenkin että paljon. Myös karimetsot asustavat sataman lähettyvillä. Niitä sanotaan olevan vain jokunen sata, mutta nyt kesän poikasten kanssa tuntui että niitä on joka puolella.


Vastaanottokomitea oli valmiina. 

"Huomio katse oikeaan päin. Oikeaan Sigmund, oikeaan!!!
Herra aloitteleva lintukuvaaja, Hornöyan lintusaari valmiina tarkastustanne varten. Vahvuus: 1 plus...no jaa, kukapa tietäisi! Ilmoitti karimetsojen päivystävä upseeri Runar von Guggenberg" 

Lintuja on niin paljon ja joka puolella, että jopa aloitteleva lintukuvaaja on runsauden pulassa. Mutta silti vasta jälkeen päin huomaa (taas kerran), mitä olisi pitänyt tehdä toisin. 

Laiturilta oikealle lähtee polku kohti majakkaa, sen vieressä on myös majakanvartijan talo, jonne voi varata yöpymisen. Siihen suuntaan siis.

"Minäkin käytän Royal Aquamarine piilolinssejä. Ne antavat katseelleni Jäämeren tenhoa! "

Majakalle mennessä näin vain yhden lunnin ja sitä juurihan minä olin tullut katsomaan. Onneksi sitten palatessa niitä oli tullut mereltä lisää. Samoin etelän kiisla, mutta jostain syystä ruokkia oli vain muutama yksilö. Vuodenaika?

Näkymä kaupunkiin päin, etualalla olevalla niemellä yöymispaikka

Globus II tutka-asema kaupungissa sekin. Virallisesti sen sanotaan seuraavan avaruusromua, mutta muitakin väitteitä on esitetty. 

Myös päällikkö oli vahdissa omalla tärkeällä paikallaan

Mutta myös pikku tirppoja näkyi

Kävin majakalla syömässä eväitä ja juttelemassa siellä yöpyvien suomalaisten tyttöjen kanssa. Palatessa alkoi sumu levitä mereltä päin ja majakka peittyi vähitellen näkyvistä.

Onneksi ei kuitenkaan vielä etupuolelle sillä siellä oli nyt lunneja, etelän kiisloja ja pari ruokkia.

Tämän sympaattisempaa lintua en vaan tiedä. Kuvittelen että tätä ovat klovnit käyttäneet kasvomaalaustensa mallina, hieman surumielinen, mutta kuitenkin terävä katse. 

Näitä kuvia nyt riittäisi, mutta katso lisää linkistä jos kiinnostaa:

https://picasaweb.google.com/107939971813467120222/HornYa

Sää oli saarella lämmin, tuulensuojassa varmaankin yli +20, sumun levitessä se tippui viiteentoista, mutta satanut ei missään vaiheessa. Kaikkiaan siis hyvin onnitunut päivä!

PART 1 LINTUKUVAAJAN MANSIKKAPAIKOILLA

Viimeisimmästä kesäaikaan tehdystä Lapin reissustani on vierähtänyt tovi. Olisikohan pian 35 vuotta, että en ole ihan tie kuralla siellä kulkenut, enkä paikallisten vaivana ollut.

Teltan kanssa silloin liikuttiin, vanhin lapsista oli 3 tai 4, Pellossa satoi vettä, Kilpisjärvellä oli niin kylmä että aamulla herätessä oli viikset jäässä. Tromssassakin käytiin, torilla kääntymässä ja postikortit lähettämässä, vettä satoi niin että taisi muste liueta osoitteista, kun eivät koskaan perille menneet. Jonkin sortin hissillä noustiin mäen päälle ja tehtiin lumipalloja, kesällä.

Ajattelin että kiitti mulle riitti tätä lajia, jäin odottelemaan ilmaston lämpenemistä. Tänä kesänä kuvittelin tilanteen olevan kypsä kokemusten uudistamiseen.

Otsikkoon vielä tarkennus. Itsehän en kuvittele mikään lintukuvaaja olevani, mutta kun ei oikein rimmannut tämäkään: "Lintukuvausta aloittelevan monotason harrastajan mansikkapaikoilla". Otin siis valtuudet hieman liioitella oma osuuttani.

Niin se vaan lähtöhetken sää vaikuttaa mielialaan vaikka olisi menossa tuhansien kilometrien päähän, eikä aavistuskaan siitä, mikä perillä odottaa.

Kaunis oli sunnuntai aamu kun Deffu jätti mustaa vanaa asfalttiin (ehkä hieman liioittelin)  klo 6.06 ja suuntasi pestyn nokkansa kohti pohjoista.

Jokainen tietää, minkä laista on körötellä 8-tietä ja edelleen 4-tietä Inarin laitamille. Eipä siitä sen enempää
kuin että aina välillä soi mielessä joku kumma kappale:

"Nowhere
I've been there
Now i know where nowhere is
Nowhere
I've been there
Now i know where nowhere is"

Kertokoon ken tietää. mikä tuokin on.

Joka tapauksessa runsaan 700km ajelun jälkeen päädyin Inariin Rahajärven venesatamaan.

Yötähän siellä piti olla. Joku on viisaasti kysynyt, miksi mennä "puskaparkkiin". Yritän vastata seuraavilla kuvilla kun en osaa muuten kertoa.

Siitäpä matka jatkui kohti sitä lintukuvaajan mansikkapaikkaa, ja mitä kaikkea sitten tapahtuikaan.....

siitä lisää kun inspis taas iskee. 

Mutta laitetaan nyt kuitenkin se lintukuva jo tähän, vaikka onkin otettu niin paljon, paljon pohjoisemmasta ;-))

SÄÄSKIÄ JA SÄÄKSIÄ

Tämän piti olla enemmän matkailuaiheinen blogi, mutta onneksi aloittaessa tuli mainittua myös valokuvaus, koska sille puolelle tämä nyt, ainakin hetkeksi, kääntyy . Valmiiksi suunniteltu Lofoottien reissu jäi toistaiseksi, mutta josko elokuussa tai sitten ehkä - kenties - mahdollisesti....?

Enemmän kuvia:
https://picasaweb.google.com/107939971813467120222/KalasaaskiPohtiolampi?authkey=Gv1sRgCJGD85Lt34nKqAE

Kotomaata matkaillessa poikkesin katsomaan Kangasalle (Kangasalalle?) Pohtiolammen sääksikeskusta. Ennakkoon olin tarkistanut että kaikki kuvauspaikat ovat varattuna, mutta pääseehän yleisötorniin katsomaan ainakin lampea. Perillä tuli iloinen yllätys, kun ylätornissa oli tontteja vapaana, sinne siis kassan kautta, kiitos.

Kokeneet luontokuvaajat sanovat että puhki kuvattu paikka ja aihe, toisia ei ehkä kiinnosta koko juttu, mutta itselleni jälleen uusi ja ennen näkemätön tapahtuma.

Sääksi eli kalasääski on melko suuri kokoinen lintu, siipiväli yli 150cm, Suomessa niitä pesii n. 1200 paria. Sitä sanotaan kömpelöksi lentäjäksi, mutta ei se minusta siltä näyttänyt ilmestyessään kaartelemaan  lammen päälle ja tehdessään iskun veteen.

Kuvauspaikka vuokrataan siis vuorokaudeksi kerrallaan ja vuoro alkaa klo 18.00. Kojuja on useampia alhaalla lammen rannassa ja uusimpana ylätorni, jossa on 4 paikkaa. Alakojut ovat erittäin kysyttyjä (ja kalliita). Kun joskus maaliskuulla katsoin, ne oli varattu jo silloin koko kaudeksi. Kuvaajia tulee ilmeisesti ympäri Eurooppaa, nytkin siellä oli norjalaisia ja puolalaisia ihan ammattilaisen näköisiä kavereita, ainakin varusteista päätellen.

Ylätorni on kauempana eikä 400 millinen oikein sieltä riittänyt, mutta rankasti croppaamalla jotakin tulosta kuitenkin tuli. Syöksystä en tällä kertaa edes yrittänyt, mutta iskusta ja lentoon lähdöstä sitten enemmän.

Kojussa vietimme toisen kuvaajan kanssa jotain 20-21 tuntia, joten yöunet jäivät lyhyiksi. Vähän turhaan sillä ensimmäinen isku aamulla tuli vasta klo 7.40 Aamun kuvasin selkälokkia, supikoiraa ja telkkää.

Näytti siltä, että tässä paikassa linnut käyttivät kahta erilaista saalistustapaa. Arempi sääksi lensi rantakoivuun,  kyttäsi sen suojassa pitkään ja hartaasti kunnes iski sieltä. Yleisempi tapa oli se, että saalistaja ilmestyi kaartelemaan lammen päälle ja teki syöksyn sitten kun näki sopivan saaliin. Joskus se tapahtui parin kierroksen jälkeen, mutta kaartelu saattoi kestää myös useampia minuutteja.

En tiedä kuinka syvälle sääksi uppoaa iskiessään, mutta joskus se jää jopa kellumaan siipiensä varaan ennen kuin  nousee hirmuisella roiskeella lentoon. Saalis mukana tietenkin.

Tästä se nousee!

Vaatii voimia, sillä kala voi painaa 500g, eikä se vapaaehtoisesti viimeiselle matkalleen lähde.

Ylemmäs vaan ja kohti pesää, jossa toivottavasti 2-3 poikasta odottelee syötävää.

Nyt näyttäytyneet sääkset olivat kaikki kokeneita kalastajia eikä huti-iskuja tullut yhtäkään, mutta elokuussa, kun nuoret alkavat harjoitella, saalista ei joka kerta nouse.

Hieno lintu, mukava kuvattava. Noinkohan joutuu ensikesänä prime-timeen tekemään ennakkovarauksen.

Lopetimme jo hyvissä ajoin ennen vuoron loppua kun sää meni sateiseksi ja tuntui vähän samalta kuin mummon moukarinheitto: "turha pyöriä jos ei irtoa..."
Mutta tulihan siellä vietettyä monta tuntia. Loppuajasta torkuttiin Jarin kanssa vuorotellen. Kun Jari hihkaisi että "tilanne päällä" olin sen verran tokkurassa että ryntäsin hänen kameransa taakse. No eihän niillä nyt väliä ollut kuin metri. On sitä isompiakin suunnistuvirheitä tehty!

NOVIISI TEERIKOJUSSA, MATS ONNI TIPUJAHDISSA

"Johdatus aiheeseen"

On se hienoa, kun tässä vaiheessa elon ehtoota vielä pääse kokemaan uutta ja oppimaan. Viime syksynä huomasin äkkiä, että minähän olen oikeastaan syntynyt ja kasvanut keskellä "luonnonpuistoa". Ei vaan tullut pantua asiaa merkille silloin aikanaan. Lintujen laulun peitti Pappa Tunturin pärinä ja kevään hajut 2-tahti bensan sulotuoksu. Jotakin teeren pulinaa saattoi kuulla kun mopottimen tulppaan meni piikki ja matka katkesi hetkeksi. No, hämärä mielikuva jostakin kevät(kesä)huumasta on, en vaan enää muista, mitä siihen liittyi. Jotakin mukavaa kai, kun vieläkin hymyilyttää.

Vahvin kouluaikainen luontokokemus oli kahtena kesänä kerätyt ja kuivatut kasvit, yhteensä kai 80, niiden tunnistaminen ja tieteellisten nimien pänttääminen. Ei ollut positiivinen luontokokemus se. Mutta muistanpa kuitenkin: Niittyleinikki, Ranunculus acer, heimo Ranunculaceae, kasvupaikka: kotini läheinen etelän puoleinen kosteahko nurmi (taisi olla hieman kaunisteltua totuutta, täsmällisempi kasvupaikka: lehmähaka, Mansikin sontaläjän vieressä, siksi niin rehevä).

Jos et jaksa lukea juttua niin linkit: joutsen kuviin tästä , ja teerikuviin tästä
On siellä vähän muutakin, "saa katsoo, mut ei oo pakko, hei"

Mutta asiaan!

Maaliskuussa huomasin ilmoituksen "Linnut Kuusamon keväässä" lintukuvauskurssista Kuusamon Opistolla.

Enempiä miettimättä ilmoittautumaan vaan. Onneksi en miettinyt, olisi saattanut tulla rimakauhu, aivan turhaan. Mukavampaa koulutusviikkoa on kirjavalta uraltani vaikea muistaa. 

Pöräytin Deffun opiston p-paikalle jo sunnuntai-iltana(5.5.), jotta olisin varmasti maanantaiaamuna paikalla. Hyvin siinä nukutti ja eikun aamulla ilmoittautumaan Tyystälän Annalle, opiston aurinkoiselle, huippu ystävälliselle kurssisihteerille. 

Kaikki kurssit alkavat esittelyllä, niin tämäkin. Eipä siitä enempää kuin että kurssin opettajana toimi Petteri Törmänen, luontokuvaaja viimeisen päälle ja Suomen paras palokärki-spesialisti. Sanon minä!

Meitä kurssilaisia oli kaikkiaan 3, ei siis ainakaan liikaa, mutta sopivasti, kuten saimme viikon mittaan todeta.

Joutsenkojulla

Pakollisen teoriaosuuden jälkeen päästiin heti illalla kuvaamaan joutsenkojulle.  Ei tarvinnut miettiä, että onkohan lintuja kun kalkatus kuului jo maantielle asti. Enimillään 26 joutsenta pyöri 5-50 metrin päässä kojusta. Niinhän siinä kävi, kuten kokemattomalle käy. Ilman suunnitelmaa annoin Canonin rallattaa ja muistikortti sai kystä kyllin. Ehkä olisi kannattunut vähän miettiä, mitä haluaa kuvata. Hyviä tappelukuvia sain, mutta ohi meni joutsen pariskunnan näyttävä lasku ihan lähelle.

Onneksi sentään tuli toinen, vähän kauemmaksi vaan, ettei ihan niin näyttävästi liukunut linssin eteen.

Nelisen tuntia me kojuilla oltiin, eväät maistui ja aika kului huomaamatta. Valo vaan parani loppua kohden ja melkein piti pyytää Petteriltä jatkoaikaa kun hän alkoi ehdotella poislähtöä. Mutta joutihan tuolta lähteä kun isäntäväkikin meni nukkumaan.

Yksi erikoisuus bongattiin opistolle palatessa. Monet kokeneetkaan luontoihmiset eivät nimittäin ole nähneet soivaa koppeloa, joka tepasteli tiellä kun takaisin ajeltiin. Äkkiä auton ikkunasta otettu räpsy.

Tiistaiksi tehtiin ohjelmanmuutos niin että teerikoju siirrettin keskiviikoksi kun säät lupaili parempaa.

Kuitenkin jo viideltä oltiin taas autossa uusia kohteita etsimässä. Ja nähtiinhän me kaikenlaista nelijalkaista ja siivekästä. Tämä teeri osasi poseerauksen, tuli oikein pönötys. 

Iltapäivä kului kuvia arvioidessa ja elpyessä. Aikaisin nukkumaan jotta seuraavana aamuna olisi vireessä jo aikaisin.

Teerikojulla

Rankat on lintukuvaajan aikataulut. Vaikea  oli vanhan herätä kolmelta aamuyöllä kun lähtö kojulle oli sovittu neljäksi. Ajomatkaan kului runsas 30min, joten jo ennen viittä oltiin pellon laidalla ja sielläpä oli jo täysi meno päällä. Petteri vakuutteli, että teeret palaavat kyllä, kunhan päästään kojuihin. Ja niin kävikin, tuskin oli sisään päästy kun jo ensimmäinen kukko lehahti pellolle. Käytössämme oli kaksi kuvauspaikkaa, Erja ja Mika ottivat pystykojun, Petteri ja minä makuukojun. 

Jos kokemattomuus ilmeni joutsenkojulla, niin nyt vielä enemmän. Valaistus oli haasteellinen, vaikka oli

aurinkoinen aamu niin teeriä ei oikein voinut käydä pyytämässä otollisempaan paikkaan, eikä odottamaan jotta minäkin saisin säädöt kohdilleen ja tarkennuksen osumaan. Myös kaluston puutteet alkoivat paljastua. Canon 60D on ihan mukava kamera, mutta tarkennus ei ole nopein mahdollinen eikä täsmällisin. Myös käyttämäni objektiivi olisi saanut olla valovoimaisempi. Nyt oli kiinni Canon 100-400mm f4,5-5,6 L IS USM, ihan hyvä linssi, mutta kun 60D ei oikein hyvin siedä yli ISO800 niin suljinajat menivät väistämättä pitkikisi ja toimintakuviin tuli liike-epäterävyyttä. 

Petteri kyllä tarjosi käyttööni linssiä (Canon 500mm f2,8 L IS II USM), jota kuka tahansa ammattilainenkin kuolaisi. Yllätin itseni, sain kiitettyä ja kieltäydyttyä kunniasta. Tosin ääni taisi vähän värähtää ;-)) Siinäpä olisi ollut tutuille selittelemistä jos metadata olisi paljastanut, millä tuli kuvattua. 

Teerien esittämä näytelmä oli kyllä niin hieno ja itselleni livenä uusi, että siinä olisi ollut katsomista ilman

kuvaamistakin. Jotakin kuitenkin sain tallentumaan. Jälki ei ole niin hyvää kuin toivoisin, mutta yritän muistaa harrastajan (=minä), kehittyneen harrastajan (=esim. Erja) ja ammattilaisen (=Petteri) eron, ja tietty myös kaluston.

Teerikojulle olisi tehnyt mieli toisenakin aamuna, mutta saattaapa olla hyvä jotta nälkää jää tulevaisuuteenkin.       

Teerikanoja näyttäytyi vain 2-3, mutta isäntiä oli pöyhistelemässä ehkä 6-8.

Palatessa käytiin tapaamassa Suomen varakkainta palokärkeä, jolla Petterin kertoman mukaan on 3 asuntoa Rukan parhailla paikoilla ja näkymät suoraan rinteeseen. Naaralla pitää kuulemma olla valinnan varaa! Meikäläisellä ei ole edes sitä ensimmäistäkään, siis mökkiä Rukalla.

Jotta joku jaksaisi loppuun saakka, lopettelen ja totean että puitteet tällaiseen opetukseen ovat  Kuusamossa loistavat, kuin myös Kuusamon Opistolla. Toivottavasti työnalla olevat suunnitelmat toteutuvat.
Petteri Törmäsellä on valtava osaaminen, luonnontuntemus ja opetustyyli, joka toimii ainakin meikäläiseen hienosti. Ei mitään oman erinomaisuuden tyrkyttämistä vaan hienovaraista ohjausta ja vihjeitä, kuinka kannattaisi tehdä.
Jos lunnon kuvaaminen yhtään kiinnostaa, etkä  ihan vielä tunne olevasi valmis maisteri, niin tarjontaa selaamaan, hopi-hopi: http://www.kuusamo-opisto.fi/luontokuvaus/

Mahottoman mukavia olivat myös kurssikaverit Erja ja huumormies Mika. Kiitos mukavasta viikosta!

Seuraavalla kerralla osaan ehkä ottaa huomioon nyt opittuja juttuja ja kehittyä(?) pienin askelin tässä hienossa harrasteessa, jossa voi toteuttaa itseään niin monin tavoin.

TYLSÄ KUVA

Kävin viikonloppuna kuvailemassa yhdellä lempipaikoistani. Oli niin tasaista valoa, kuin vaan pilvisenä helmikuun päivänä voi olla. Linnut pysyivät keskellä risukkoja, tai niin kaukana ettei 400 millinenkään oikein yltänyt. Kuvasin kuitenkin satoja ruutuja. Kun niitä sitten eilen selailin, juutuin yhteen, jota työstin hieman. Kuvassa ei ole oikeastaan mitään, mutta sain siitä kuitenkin kaivettua väriä keskelle ympäröivää sinisävyistä harmautta. 

Tässäpä kuva

Melkein masennuin kun ainut kommentti siitä oli: "tylsä". Jäin pohtimaan, että en sitten kuitenkaan osannut välittää sitä fiilistä, joka itselleni kuvasta syntyi. Eipä sillä niin väliä, eihän kuvalla ollut tarkoitus juustosiivua leivän päälle ansaitakkaan. Tuottaa vain iloa itselle, mutta olisihan se tietysti ollut hienompi homma, jos kuvan katsoja olisi kokenut jotakin samaa lampun syttymistä kuin itse. 

No tarkoittaa vain sitä, että kehittämistä taidoissa riittää. Siis kuvaajan, ei suinkaan katsojan.

Toinenkin asia mietityttää. Moni kuvaaja ajattelee että kuva(kin) luomuna ja piste. Mutta onko muokkaamiseen kriitisesti suhtautuvista hyväksyttävää "käpistelyä" kun ei tuollekaan tekeleelle ole muuta tehty kuin kaivettu vain esille ne värit jotka siinä valmiina olivat? 

Niin ja tietysti hiukan rajattu ja oikaistu (joka olikin vaikea homma kun kaikki linjat ovat vähän eri suuntaan vinossa). 

Että tämmöisiä mietteitä tänään! Kommentteja, mutta kahvin saa juoda ensiksi, ihan rauhassa!

LESS MILES, MORE SMILES

Lähialuematkailua Ohtakarilla

Aina ei tarvitse ajaa pitkältä päästäkseen nauttimaan karavaanarielämästä. Ohtakarin saaresta ja kalastajakylästä tuli kuntaliitosten myötä osa Kokkolan kaupunkia, joten siellä käydessä en pääse edes pois kotikaupungista, mutta silti, tai juuri siksi sinne vaan täytyy palata kerta toisensa jälkeen. On niin lyhyt matka, ettei edes "nisukahveelle" ehdi pysähtyä. Perillä vasta, mutta siellä ne maistuvat sitäkin paremmilta kun katse lepää aavalla merellä tai seuraa lokkien liitelyä kalasatamassa. 

Ohtakarin saari sijaitsee Vattajanniemen kärjessä, mantereeseen se on liitetty pengertiellä joskus 70-luvulla. Koordinaatit: 

64°05'22.3"N 23°24'21.1"E

Karavaanareille siellä on uudehkot, siistit huoltotilat ja SLEY:n leirikeskuksessa myös sähkötolppia, mutta jos et tarvitse sähköä niin huoltorakennuksen ympäristössä on kenttää majoittumista varten, aivan meren tuntumassa. 

Vattajanniemi on Pohjanlahden laajimpia lentohiekka-alueita, uimarantana se siis vetää vertoja vaikkapa Kalajoen Hiekkasärkille. Puuttuu vain kaikki sirkusmeininki. Tai no, onhan tietysti Katiska-baari, mutta siellä ei kyllä varmasti esiinny Tauski eikä Arja Koriseva. Wentus Blues Band sinne sopisi, en tiedä onko keikkaa suunnitteilla, tuskin. 

Vattajanniemen hieno hiekkaranta on 12km pitkä. Niemelle sijoittuu myös kiistelty puolustusvoimien harjoitus- ja ampuma-alue.

Pistäydy yöksi 

8-tietä matkaavalle karavaanarille Ohtakari on rauhallinen ja tutustumisen arvoinen levähdyspaikka. Matkaa sinne on Kokkolasta n. 45km pohjoiseen tai
8-tieltä n. 14km rannikolle läpi Lohtajan kirkonkylän, siis vain lyhyt poikkeaminen reitiltä sivuun.

Yöpyä voi myös pengertien varressa, kun astut ulos, olet uimarannalla. Saattaa olla, että pitkä suora herättää kesäyönä myös renkaanpolttajien mielenkiinnon. Omalle kahdalle sitä ei ole sattunut.

Ohtakarin saaressa majoittuvat aikoinaan kalastajat. Enää ei, nyt pikku talot on kunnostettu kesämökeiksi. Kylässä on kalastajamuseo, mutta oikeastaan alue kokonaisuudessaan on kuin museo, ja vielä luontomuseo kaupanpäälle.

Verkonkutojia saaressa on edelleen ja niillä saalistetaan, mutta ei kalaa.

Ohatkarissa on tunnusmajakka, Pooki, joka toimii myös näköalatornina. Pikaisen tutustumisen saareen voi tehdä kiertämällä luontopolun, mutta lintujen, kasvien, rantojen, kivien ja meren kuvaamiseen voi halutessaan käyttää aikaa rajattomasti. Eri vuorokauden- ja vuodenaikoina valaistus ja tunnelmat vaihtelevat. On lempeitä kesäpäiviä, hurjia syysmyrskyjä ja kaikkea siltä väliltä. Omat haasteensa niiden  kuvaamisessa on.

Kalastajat kuuluvat edelleen oleellisena osana Ohatakarille, vaikka ammattikalastajia ei enää taida montaa olla, jos yhtäkään, mutta osa-aikaisia onneksi sentään.