TEERITURNAJAISISSA

Muistathan, että kuvat saa isommiksi klikkaamalla kuvaan!

Taistelu suomättäästä

Tästä suomättäästä käydään kiivasta taistelua taas koko kevään ajan. On käyty maaliskuusta alkaen ja jatketaan toivottavasti toukokuun puolelle. Ja kuinka monena keväänä tätä ennen, en tiedä. Kukkulan kuningas, valtakukko, vain on vaihtunut moneen kertaan. Uusia yrittäjiä ilmestyy onneksi aina lisää. Teerikukon soidinreviiri on noin aari ja sitä se puolustaa ankarasti. Paras reviiri on soidinalueen keskellä ja se kuuluu valtakukolle, soitimen vahvimmalle.

Soidinpaikka

Teeren soidinpaikan ehdoton vaatimus on avoin maasto, vähintään sata metriä joka suuntaan. Muuten paikka voi olla suolla, pellolla, jäällä, turvesuolla jopa lentokentällä, kunhan vain näkyvyyttä on riittävästi jotta ne ehtivät havaita lähestyvän vaaran, vaikkapa kanahaukan.

Paikallisilta kyselemällä löysin Lestijärveltä soidinpaikan, johon on helppo mennä. Lähellä on Valkeisen leirintäalue, josta voi potkutella kelkalla järven yli ja kävellä suolle. Onnekseni tämä onkin soitimeksi iso. Ensimmäisenä aamuna laskin 26 kukkoa, sitten sekosin, mutta uskon että paikalla oli yli 30. Kolmantena aamuna edelleen 25. Se on todella iso soidin, keskikokoisella soitimella kukkoja on 10-15. Iso soidin on ehdottomasti hyvä asia, sitä suosivat naaraat ja parittelujen määrä kasvaa ja sitä myötä tietysti myös poikastuotanto.  

Pörhistelyä

Valtakukon ympärillä käydään taisteluja jokaisesta reviiristä. Aivan reuna-alueilla ovat nuorimmat tai sattumalta paikalle eksyneet vierailijat, mutta keskelle pyritään. Silloin on parahaat mahdollisuudet päästä parittelemaan naaraiden kanssa, jotka saapuvat paikalle vasta joskus huhtikuun puolenvälin paikkeilla.

Yllä oleva kahina käytiin aivan alueen ulkolaidalla. Suon reunalta reviirin saanut koiras puolustautui uutta yrittäjää vastaan.

Aluksi tyydytään vain pörhistelemään, mutta kun se ei riitä niin sitten käydään tosi toimiin. Tappelu näyttää hurjalta, mutta ei se taida höyhenten pöllyämistä pahempaan johtaa.

Voimalla toistaan kuitenkin isketään. 

Kun erävoitto on saatu, voi pörheänä pulputtaa ja todistella voimiaan. "Turha on poikasten yrittää, täältä pesee ja tarvittaessa linkoo, kyllä jämpti niin, ...kele"

Sitten koko parvi saattaa lehahtaa lentoon ja asettua suon reunalle puihin. Tai kuten sunnuntaina, kaksi kertaa ne lensivät jäälle parin sadan metrin päähän. Palasivat sitten vartin päästä jatkamaan siitä mihin jäivät.

Kuulemani ja näkemäni perusteella luulen, että soitimelle tyypillinen pulputus on voimakkaimmillaan silloin kun kukko kiertää pää matalalla ja pörheänä reviirinsä rajoja. Se saattaa tehdä sitä pitkäänkin ja kun 15 koirasta tekee sitä samaan aikaan niin ääni on kyllä kova. Vaikea siinä on sanoa, mikä eniten pulisee juuri sillä hetkellä. Mutta kauashan sen on tarkoituskin kuulua, jotta naaraat löytäisivät paikan

Olin paikalla kolmena peräkkäisenä päivänä. Linnut tulivat joka kerta ennen auringonnousua kohta kuuden jälkeen ja jatkoivat puoli yhdeksään. Ensimmäisenä aamuna olin hiukan liian kaukana, enkä saanut oikeastaan montaakaan kunnollista kuvaa. Toisena aamuna tuuli ankarasti, eikä kunnon soidinta syntynyt. Linnut kyllä kävivät lyhyen tuokion pariin otteeseen, muuten ne istuivat suon laidalla puissa. Ymmärtäähän sen, kenen sitä erityisemmin tekee mieli jos kamalasti palelee. Kutistaja peikkokin vielä iskee.

,

Kolmas aamu oli paras, puolipilvinen, tyyni sää. Pehmeämpi valo ja hyvä kuvauspaikka n. 15m valtakukon reviiristä. Paljoa enempää en toivonutkaan. No, tietysti se parittelun kuvaaminen, mutta kun ei vielä ollut kanoja niin mitenkäs se olisi onnistunut. Ehkä sekin vielä joskus. 

Älä häiritse

Lintujen soidinta pitää ehdottomasti kunnioittaa, vaikka soidin on meneillään, niin kuitenkin ne tarkkailevat ympäristöään ja pakenevat varmasti jos aihetta ilmenee. Siksi en kerro soitimen tarkkaa paikkaa. En minä sitä kuitenkaan omista, jos joku oikeasti on kuvaamisesta kiinnostunut, niin tietysti minä neuvon sijainnin. Kysy sähköpostista: matsonni123(ät)gmail.com. 

Itse kuvaan kuvausteltasta, eikä se tuntunut häiritsevän soidinta mitenkään. Ei myöskään objektiivin liike, kunhan malttaa odottaa hetken, jotta toiminta pääsee vauhtiin. 

Sitten kun aamun taistot on käyty ja valtakukko säilyttänyt asemansa, on aika huokaista ja hengähtää.

Ei ole helppoa olla kukkulankuningas. 

Teeren tilanne

Teerikanta on heikentynyt jo usean vuosikymmenen ajan. Vuosituhannen alussa sen arvioitiin olevan n. 40% 1960-luvun alusta. Senkin jälkeen kanta on heikentynyt. Yksittäistä syytä ei taida olla, mutta syiksi on arveltu ainakin hakkuita sekä pienpetoja ja variksia, jotka syövät munat. Myös teho metsänhoitoa, ojituksia, jotka koituvat poikasten kohtaloksi ennen lentoon pääsyä jne... 

Kun kolmannen aamun jälkeen istun suomättäällä katselemassa hiljentynyttä suota, toivon hartaasti, jotta tämä ikiaikainen kevään merkki voisi jatkua myös tulevaisuudessa ja valtakukko saisi paitsi puolustaa reviriään.... myös saisi ;-)

Nämä kuvat ja pari lisää myös TÄÄLLÄ

NOVIISI TEERIKOJUSSA, MATS ONNI TIPUJAHDISSA

"Johdatus aiheeseen"

On se hienoa, kun tässä vaiheessa elon ehtoota vielä pääse kokemaan uutta ja oppimaan. Viime syksynä huomasin äkkiä, että minähän olen oikeastaan syntynyt ja kasvanut keskellä "luonnonpuistoa". Ei vaan tullut pantua asiaa merkille silloin aikanaan. Lintujen laulun peitti Pappa Tunturin pärinä ja kevään hajut 2-tahti bensan sulotuoksu. Jotakin teeren pulinaa saattoi kuulla kun mopottimen tulppaan meni piikki ja matka katkesi hetkeksi. No, hämärä mielikuva jostakin kevät(kesä)huumasta on, en vaan enää muista, mitä siihen liittyi. Jotakin mukavaa kai, kun vieläkin hymyilyttää.

Vahvin kouluaikainen luontokokemus oli kahtena kesänä kerätyt ja kuivatut kasvit, yhteensä kai 80, niiden tunnistaminen ja tieteellisten nimien pänttääminen. Ei ollut positiivinen luontokokemus se. Mutta muistanpa kuitenkin: Niittyleinikki, Ranunculus acer, heimo Ranunculaceae, kasvupaikka: kotini läheinen etelän puoleinen kosteahko nurmi (taisi olla hieman kaunisteltua totuutta, täsmällisempi kasvupaikka: lehmähaka, Mansikin sontaläjän vieressä, siksi niin rehevä).

Jos et jaksa lukea juttua niin linkit: joutsen kuviin tästä , ja teerikuviin tästä
On siellä vähän muutakin, "saa katsoo, mut ei oo pakko, hei"

Mutta asiaan!

Maaliskuussa huomasin ilmoituksen "Linnut Kuusamon keväässä" lintukuvauskurssista Kuusamon Opistolla.

Enempiä miettimättä ilmoittautumaan vaan. Onneksi en miettinyt, olisi saattanut tulla rimakauhu, aivan turhaan. Mukavampaa koulutusviikkoa on kirjavalta uraltani vaikea muistaa. 

Pöräytin Deffun opiston p-paikalle jo sunnuntai-iltana(5.5.), jotta olisin varmasti maanantaiaamuna paikalla. Hyvin siinä nukutti ja eikun aamulla ilmoittautumaan Tyystälän Annalle, opiston aurinkoiselle, huippu ystävälliselle kurssisihteerille. 

Kaikki kurssit alkavat esittelyllä, niin tämäkin. Eipä siitä enempää kuin että kurssin opettajana toimi Petteri Törmänen, luontokuvaaja viimeisen päälle ja Suomen paras palokärki-spesialisti. Sanon minä!

Meitä kurssilaisia oli kaikkiaan 3, ei siis ainakaan liikaa, mutta sopivasti, kuten saimme viikon mittaan todeta.

Joutsenkojulla

Pakollisen teoriaosuuden jälkeen päästiin heti illalla kuvaamaan joutsenkojulle.  Ei tarvinnut miettiä, että onkohan lintuja kun kalkatus kuului jo maantielle asti. Enimillään 26 joutsenta pyöri 5-50 metrin päässä kojusta. Niinhän siinä kävi, kuten kokemattomalle käy. Ilman suunnitelmaa annoin Canonin rallattaa ja muistikortti sai kystä kyllin. Ehkä olisi kannattunut vähän miettiä, mitä haluaa kuvata. Hyviä tappelukuvia sain, mutta ohi meni joutsen pariskunnan näyttävä lasku ihan lähelle.

Onneksi sentään tuli toinen, vähän kauemmaksi vaan, ettei ihan niin näyttävästi liukunut linssin eteen.

Nelisen tuntia me kojuilla oltiin, eväät maistui ja aika kului huomaamatta. Valo vaan parani loppua kohden ja melkein piti pyytää Petteriltä jatkoaikaa kun hän alkoi ehdotella poislähtöä. Mutta joutihan tuolta lähteä kun isäntäväkikin meni nukkumaan.

Yksi erikoisuus bongattiin opistolle palatessa. Monet kokeneetkaan luontoihmiset eivät nimittäin ole nähneet soivaa koppeloa, joka tepasteli tiellä kun takaisin ajeltiin. Äkkiä auton ikkunasta otettu räpsy.

Tiistaiksi tehtiin ohjelmanmuutos niin että teerikoju siirrettin keskiviikoksi kun säät lupaili parempaa.

Kuitenkin jo viideltä oltiin taas autossa uusia kohteita etsimässä. Ja nähtiinhän me kaikenlaista nelijalkaista ja siivekästä. Tämä teeri osasi poseerauksen, tuli oikein pönötys. 

Iltapäivä kului kuvia arvioidessa ja elpyessä. Aikaisin nukkumaan jotta seuraavana aamuna olisi vireessä jo aikaisin.

Teerikojulla

Rankat on lintukuvaajan aikataulut. Vaikea  oli vanhan herätä kolmelta aamuyöllä kun lähtö kojulle oli sovittu neljäksi. Ajomatkaan kului runsas 30min, joten jo ennen viittä oltiin pellon laidalla ja sielläpä oli jo täysi meno päällä. Petteri vakuutteli, että teeret palaavat kyllä, kunhan päästään kojuihin. Ja niin kävikin, tuskin oli sisään päästy kun jo ensimmäinen kukko lehahti pellolle. Käytössämme oli kaksi kuvauspaikkaa, Erja ja Mika ottivat pystykojun, Petteri ja minä makuukojun. 

Jos kokemattomuus ilmeni joutsenkojulla, niin nyt vielä enemmän. Valaistus oli haasteellinen, vaikka oli

aurinkoinen aamu niin teeriä ei oikein voinut käydä pyytämässä otollisempaan paikkaan, eikä odottamaan jotta minäkin saisin säädöt kohdilleen ja tarkennuksen osumaan. Myös kaluston puutteet alkoivat paljastua. Canon 60D on ihan mukava kamera, mutta tarkennus ei ole nopein mahdollinen eikä täsmällisin. Myös käyttämäni objektiivi olisi saanut olla valovoimaisempi. Nyt oli kiinni Canon 100-400mm f4,5-5,6 L IS USM, ihan hyvä linssi, mutta kun 60D ei oikein hyvin siedä yli ISO800 niin suljinajat menivät väistämättä pitkikisi ja toimintakuviin tuli liike-epäterävyyttä. 

Petteri kyllä tarjosi käyttööni linssiä (Canon 500mm f2,8 L IS II USM), jota kuka tahansa ammattilainenkin kuolaisi. Yllätin itseni, sain kiitettyä ja kieltäydyttyä kunniasta. Tosin ääni taisi vähän värähtää ;-)) Siinäpä olisi ollut tutuille selittelemistä jos metadata olisi paljastanut, millä tuli kuvattua. 

Teerien esittämä näytelmä oli kyllä niin hieno ja itselleni livenä uusi, että siinä olisi ollut katsomista ilman

kuvaamistakin. Jotakin kuitenkin sain tallentumaan. Jälki ei ole niin hyvää kuin toivoisin, mutta yritän muistaa harrastajan (=minä), kehittyneen harrastajan (=esim. Erja) ja ammattilaisen (=Petteri) eron, ja tietty myös kaluston.

Teerikojulle olisi tehnyt mieli toisenakin aamuna, mutta saattaapa olla hyvä jotta nälkää jää tulevaisuuteenkin.       

Teerikanoja näyttäytyi vain 2-3, mutta isäntiä oli pöyhistelemässä ehkä 6-8.

Palatessa käytiin tapaamassa Suomen varakkainta palokärkeä, jolla Petterin kertoman mukaan on 3 asuntoa Rukan parhailla paikoilla ja näkymät suoraan rinteeseen. Naaralla pitää kuulemma olla valinnan varaa! Meikäläisellä ei ole edes sitä ensimmäistäkään, siis mökkiä Rukalla.

Jotta joku jaksaisi loppuun saakka, lopettelen ja totean että puitteet tällaiseen opetukseen ovat  Kuusamossa loistavat, kuin myös Kuusamon Opistolla. Toivottavasti työnalla olevat suunnitelmat toteutuvat.
Petteri Törmäsellä on valtava osaaminen, luonnontuntemus ja opetustyyli, joka toimii ainakin meikäläiseen hienosti. Ei mitään oman erinomaisuuden tyrkyttämistä vaan hienovaraista ohjausta ja vihjeitä, kuinka kannattaisi tehdä.
Jos lunnon kuvaaminen yhtään kiinnostaa, etkä  ihan vielä tunne olevasi valmis maisteri, niin tarjontaa selaamaan, hopi-hopi: http://www.kuusamo-opisto.fi/luontokuvaus/

Mahottoman mukavia olivat myös kurssikaverit Erja ja huumormies Mika. Kiitos mukavasta viikosta!

Seuraavalla kerralla osaan ehkä ottaa huomioon nyt opittuja juttuja ja kehittyä(?) pienin askelin tässä hienossa harrasteessa, jossa voi toteuttaa itseään niin monin tavoin.