HEPENEET KUIN RION KARNEVAALEISSA

Rion karnevaaleihin verrattuna näissä juhlissa on vaan se ero, että koiraat ovat pyntättynä ja naaraat "arkiasussa", eikä samba soi. Mutta höyhenpuuhkia aivan samaan malliin.

Suokukon soitimesta on tietysti kysymys. Suokukko on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi lajiksi. Koko EU:n pesimäkannasta Suomessa pesii noin neljännes, arviolta 5000-8000 paria. Määrät ovat olleet pitkään vähenemässä, tosin kokeneet asiantuntijat sanoivat näppituntumalta, että tänä keväänä niitä on runsaammin kuin aikoihin. Mutta se on vain arvio.

Näin, koin ja kuvasin soidinta Finnaturen kojulla Liminganlahdella. Olen joskus ajatellut (ja lähipiiristä kuullut), että hölmön hommaa könytä aamu kolmelta ahtaaseen kojuun istumaan, mutta minä sentään heräsin muutaman tunnin nukkuneena Deffusta lähtöpaikalla. Samassa paikassa kuvasivat helsinkiläiset kaverukset, jotka olivat lähteneet töiden jälkeen ajamaan, olivat perillä klo 02.00 ja samoilla silmillä kuvasivat seitsemän tuntia kojussa. Ei jaksaisi vanha!

Soitimella on valtakukko, jonka reviiri on keskellä. Kun moitin valtakukkoa vähän värittömäksi, sain kuulla, että naaraiden mielestä vaalea koiras on komea ja vetää niitä soitimelle, joten sille suodaan valtakukon asema (kiitos taas Retkeilijälle valistuksesta, savolaisista ei tosin koskaan tiedä mikä se lopullinen totuus on. Ennenkin ovat minua  jujuttaneet mokomat ;-) ). 

Lisätäänpäs hiukka tekstiä vielä jälkikäteen. Yritin vähän perehtyä tähän vaaleiden koiraiden erityisasemaan ja löysinkin asiasta juttua, mutta vain englannin kielistä. 

Valkoisia koiraita kutsuttiin nimellä "satellite males" olisko se nyt vaikka liikkuvat koiraat. Niitä on kokonaismäärästä n. 16% ja ne tosiaan vaihtavat soidinta, kun taas ruskeat ja mustat ovat hyvinkin uskollisia samalle soitimelle. Paikalliset koiraat kuitenkin hyväksyvät nämä liikkuvat, koska ne tuovat mukanaan uusia naaraita, soitimen koko kasvaa ja se taas puolestaan lisää sen suosiota naaraiden keskuudessa. Elikkä tavallaan win-win tilanne. Näin minä se maalikkona ymmärsin. Jos tämän nyt joku asiaa oikeasti tunteva lukeee niin kommentoikoon, mikäli tulkintani meni metsään. 

Takerruin tähän koska kiinnitin huomiota koiraiden erilaiseen käytökseen "liikkuvaa urosta" kohtaan. Sen huomasi ensikertalainenkin muutamassa tunnissa ;-)  

Lammikko oli ohuessa jääriitteessä kun ensimmäiset kukot jo tulivat siinä kolmen ja neljän välillä. Aluksi vain seisoskelemaan ja tunnelmaa tutkailemaan.

Sitten vähitellen alkoi pörhistely. Suokukon kevätpuku vaihtelee lähes mustasta, ruskeaan ja valkoiseen.

Komeita ne ovat ja jopa hieman huvittavia pörhistellessään toisilleen ja naaraille. Koiraan pää näyttää suhteettoman pieneltä höyhenkauluksen keskellä.

Tappelut eivät ole niin kiivaita kuin teeren soitimella ja tuntui, että valtakukkoa väistettiin ilman tappelua. Muut saattoivat vähän otella keskenään, mutta aika vähän. Naaraita oli paikalla moninkertainen määrä, mutta olisiko ollut vielä hiukan aikaista, koska vain yhden parittelun näin (saattoi niitä silti olla vaikka kuinka paljon, kuvatessa jää paljon huomaamaatta)

Kun on saalista niin on tietysti myös saalistajia. Tämän sekasorron sai aikaan kanahaukka (niin luulen). Näin vain jonkun syöksyvän kohti pakenevia lintuja ja lähtevän takaa ajamaan yhtä. Loputulos jäi näkemättä. 

Saman tien ne kuitenkin palasivat takaisin, kun olivat parvena tehneet pienen kierroksen soitimen ympärillä. Ensimmäisenä tulee valtakukko, joka tarkastaa tilanteen ja sitten naaraat kerääntyivät sen ympärille ja meno jatkuu taas. 

Yhden kerran kokemuksella ei tietenkään voi kovin vakuuttavasti asiantuntijaa leikkiä, mutta näytti siltä, että tämä oli kukon "vonkaamis asento". Se jäykistyi naaraan lähelle, painoi nokan alas, jopa upotti veteen, ja odotti jotakin merkkiä naaraalta, mutta valtettavan harvoin se merkki tuli. No, semmosta se joskus on ;-)  

Kun aurinko alkoi yhdeksän jälkeen lämmittää, tilanne näytti rauhoittuvan kukotkin keskittyivät enemmän syömiseen. Naaraat olivat popsineet koko aamun, mutta mitäpä sitä ei suokukko(kin) suvunjatkamisen eteen tekisi. On vaikka syömättä. 

Kiitos Finnanaturen oppaille ja toimiston Leenalle, jotka tämän kokemuksen lisäksi järjestivät (ihan pientä korvausta vastaan ;-) ) vielä paluumatkalle vierailun viiru- ja lapinpöllön pesintäpaikoille. Molemmat nähtiin, en nyt sotke niitä kuvia tähän tarinaan. 

MUUTAMIA LINTUKUVIA ALKUKEVÄÄLTÄ

Vallan meinaa mennä kuvauspainotteiseksi tämä karavaanari elämästä kertovaksi ajateltu blogi. Täytyy siis valaista, että kyllä näilläkin kuvausreissuilla on usein yövytty Deffussa. Joskus vain yksi yö ja runsaan 10km päässä kotoa, mutta mukavahan se on käppäillä iltaisin pitkin rantoja ja olla aamulla kuvauspaikan vieressä. Paljon helpompaa kuin heinänteko. (Nimittäin se, joka väittää heinäntekoa helpoksi, ei tiedä siitä hommasta yhtikäs mitään. Ainakaan enstisaikojen heinänteosta, nykyisestä en sano mitään ;-) )

Marinkaisten Harjukari

Toistaiseksi kevään mieleenpainuvin kuvauskokemus oli Marinkaisten Harjukarin tornilla. Menin sinne ihan vaan katsomaan paikkaa. Kamerakin jäi autoon, onneksi ei kauas. Lahti on yksi parhaita vesilintujen levähdyspaikkoja muuton aikana. Suurin osa oli hanhia ja joutsenia, joita tuli koko ajan lisää. Samaan aikaan aurinko painui mereen ja värjäsi hehkullaan maiseman. Joutsenet ottivat uudet tulijat asianmukaisin menoin vastaan ja meteli oli sen mukainen. Mahtavaa kertakaikkiaan.  

Vielä illan pimennyttyäkin joutsenia saapui lisää. Ne ruokailevat pelloilla pitkin Lohtajaa ja kerääntyvät yöksi turvallisempaan paikkaan. Vaikka turvassa joutsen lienee maallakin, mikäpä sen kimpuun uskaltaisi käydä, on sen nokka sellainen ase.

Tähtitaivas oli aivan kirkas. Kelpasi siinä kuunnella lintujen ääniä ja ihailla maisemaa.

Yli-Lestillä

Kolme aamua teeren soitimella Yli-Lestillä oli tietysti myös hienoa katsottavaa ja kuvattavaa. Joskus tulee mieleen, että kuinkahan paljon sitä jää tapahtumia huomaamatta kun yrittää keskittyä kuvaamiseen. Vuosi sitten olin soitimella ensimmäisen kerran, mutta ei tuo yhtään vähemmän vaikuttava ollut nytkään. Enemmän kuvia ja juttua TÄÄLLÄ ja TÄÄLLÄ

Laajalahdesta

Tässä on nyt vähän sekalaista seurakuntaa. Töyhtöhyyppä on yksi maaliskuun lopun muuttajia ja ensimmäisiä varsinaisia kevään merkkejä. Ne ilmestyvät peltoaukeille heti kun sää vain suo myöden. Usein keskelle takatalvea.

Pajusirkku on minulle uusi tuttavuus, vaikkakin aika yleinen ruovikkoisilla rannoilla, niin kuin tämäkin yksilö, joka on kuvattu Laajalahdessa yhdellä monista turhista viiksitimalin "kyttäyskeikoista" Väritykseltään ja kooltaan vähän varpusen näköinen. Niitä on Laajalahdessa enemmänkin, mutta ne leviävät laajalle ranta-alueelle niin. ettei niitä montaa näe yhdellä kertaa.

Rödsössä

Tämä pitkä koipi lienee metsäviklo. En ollut siitä itse aivan varma, mutta hain varmistusta itseäni fiksummilta ja arveluni hyväksyttiin. Tosin kuvan laatu ei ole hääppönen, mutta hankalat oli olosuhteetkin. Seli-seli!!!!
Jos joku tykkää, että tämä kuitenkin on liro niin kertokoon.

Lohtajan jokisuulla

Lisätäänpä nyt sitten heti perää liro,noita tepasteli 2 kappaletta Lohtajan jokisuulla. Aurinko oli laskemassa ja värjäsi muutenkin punertavan maaperän entistäkin ruosteisemman väriseksi.

Samalla reissulla kuvattu telkkä uros kuin edellinen lirokin. Telkkä kuuluu tietysti peruslajeihin, mutta laitanpa esille kun on tässä aika hyvissä valoissa.

Isokoskelo uros uida viuhtoi heti telkän perässä. Tässä valossa musta pää näyttää enemmänkin ruskealta.

Lohtajan jokisuulta palatessa piti vielä pysähtyä kun tienvarren pelloilla tepasteli kuovi. Melko nostalginen olo tuli kun toinen kuoveista huuteli melankolisesti ilmassa. Palasi ihan nuoruuden keväät mieleen, kuoveja ja töyhtöhyyppiä nimittäin silloin riitti kun ensimmäisiä äestyksiä aloiteltiin. Hyvä että vieläkin!

Ja vielä Laajalahdesta

Sitten vielä merihanhi ja ruskosuohaukka, molemmat kuvattu Laajalahdessa. Hanhia olen tänä keväänä nähnyt tuhansia, mutta niiden lähelle pääseminen on vaikeaa. Himangalla oli metsähanhia pitkin peltoja satoja, mutta aina keskellä peltoaukeaa ja kun auton pysäytti niin siirtyivät hiljakseen pois päin. Aika kaukana tuokin oli, mutta kuvattavissa kuitenkin. Lahdella oli hetken parinkymmnen yksilön parvi, mutta kaksi niistä pysytteli koko ajan erillään. Toivottavasti jäävät tuonne pesimään.

Ruskosuohaukka uros lienee tämä, naarasta veikkailin, mutta onneksi taas sain tukea (kiitos Retkeilijälle, joka aina jaksaa oikoa arvailujani). Olisihan tuo saanut hiukan parempia taustoja vasten lennellä, mutta hyvä näinkin. Tunnistettavissa kuitenkin. 

Tässä otantaa huhtikuulta ja toukokuun ensimmäiseltä viikolta. Sesonki jatkuu, katsotaan mitä se tuo tullessaan.   

Niin ja lisätäänpä nyt vielä, että olen minä nähnyt joitakin vähän harvinaisempiakin siivekkäitä bongareiden mukana. Esim. ristisorsa, lapasorsa, uivelo, nokikana, yms.yms. Osasta tunnistettavia, mutta ei julkaistavia kuviakin. Että pääsinpä sanomaan ;-))

TEERITURNAJAISISSA

Muistathan, että kuvat saa isommiksi klikkaamalla kuvaan!

Taistelu suomättäästä

Tästä suomättäästä käydään kiivasta taistelua taas koko kevään ajan. On käyty maaliskuusta alkaen ja jatketaan toivottavasti toukokuun puolelle. Ja kuinka monena keväänä tätä ennen, en tiedä. Kukkulan kuningas, valtakukko, vain on vaihtunut moneen kertaan. Uusia yrittäjiä ilmestyy onneksi aina lisää. Teerikukon soidinreviiri on noin aari ja sitä se puolustaa ankarasti. Paras reviiri on soidinalueen keskellä ja se kuuluu valtakukolle, soitimen vahvimmalle.

Soidinpaikka

Teeren soidinpaikan ehdoton vaatimus on avoin maasto, vähintään sata metriä joka suuntaan. Muuten paikka voi olla suolla, pellolla, jäällä, turvesuolla jopa lentokentällä, kunhan vain näkyvyyttä on riittävästi jotta ne ehtivät havaita lähestyvän vaaran, vaikkapa kanahaukan.

Paikallisilta kyselemällä löysin Lestijärveltä soidinpaikan, johon on helppo mennä. Lähellä on Valkeisen leirintäalue, josta voi potkutella kelkalla järven yli ja kävellä suolle. Onnekseni tämä onkin soitimeksi iso. Ensimmäisenä aamuna laskin 26 kukkoa, sitten sekosin, mutta uskon että paikalla oli yli 30. Kolmantena aamuna edelleen 25. Se on todella iso soidin, keskikokoisella soitimella kukkoja on 10-15. Iso soidin on ehdottomasti hyvä asia, sitä suosivat naaraat ja parittelujen määrä kasvaa ja sitä myötä tietysti myös poikastuotanto.  

Pörhistelyä

Valtakukon ympärillä käydään taisteluja jokaisesta reviiristä. Aivan reuna-alueilla ovat nuorimmat tai sattumalta paikalle eksyneet vierailijat, mutta keskelle pyritään. Silloin on parahaat mahdollisuudet päästä parittelemaan naaraiden kanssa, jotka saapuvat paikalle vasta joskus huhtikuun puolenvälin paikkeilla.

Yllä oleva kahina käytiin aivan alueen ulkolaidalla. Suon reunalta reviirin saanut koiras puolustautui uutta yrittäjää vastaan.

Aluksi tyydytään vain pörhistelemään, mutta kun se ei riitä niin sitten käydään tosi toimiin. Tappelu näyttää hurjalta, mutta ei se taida höyhenten pöllyämistä pahempaan johtaa.

Voimalla toistaan kuitenkin isketään. 

Kun erävoitto on saatu, voi pörheänä pulputtaa ja todistella voimiaan. "Turha on poikasten yrittää, täältä pesee ja tarvittaessa linkoo, kyllä jämpti niin, ...kele"

Sitten koko parvi saattaa lehahtaa lentoon ja asettua suon reunalle puihin. Tai kuten sunnuntaina, kaksi kertaa ne lensivät jäälle parin sadan metrin päähän. Palasivat sitten vartin päästä jatkamaan siitä mihin jäivät.

Kuulemani ja näkemäni perusteella luulen, että soitimelle tyypillinen pulputus on voimakkaimmillaan silloin kun kukko kiertää pää matalalla ja pörheänä reviirinsä rajoja. Se saattaa tehdä sitä pitkäänkin ja kun 15 koirasta tekee sitä samaan aikaan niin ääni on kyllä kova. Vaikea siinä on sanoa, mikä eniten pulisee juuri sillä hetkellä. Mutta kauashan sen on tarkoituskin kuulua, jotta naaraat löytäisivät paikan

Olin paikalla kolmena peräkkäisenä päivänä. Linnut tulivat joka kerta ennen auringonnousua kohta kuuden jälkeen ja jatkoivat puoli yhdeksään. Ensimmäisenä aamuna olin hiukan liian kaukana, enkä saanut oikeastaan montaakaan kunnollista kuvaa. Toisena aamuna tuuli ankarasti, eikä kunnon soidinta syntynyt. Linnut kyllä kävivät lyhyen tuokion pariin otteeseen, muuten ne istuivat suon laidalla puissa. Ymmärtäähän sen, kenen sitä erityisemmin tekee mieli jos kamalasti palelee. Kutistaja peikkokin vielä iskee.

,

Kolmas aamu oli paras, puolipilvinen, tyyni sää. Pehmeämpi valo ja hyvä kuvauspaikka n. 15m valtakukon reviiristä. Paljoa enempää en toivonutkaan. No, tietysti se parittelun kuvaaminen, mutta kun ei vielä ollut kanoja niin mitenkäs se olisi onnistunut. Ehkä sekin vielä joskus. 

Älä häiritse

Lintujen soidinta pitää ehdottomasti kunnioittaa, vaikka soidin on meneillään, niin kuitenkin ne tarkkailevat ympäristöään ja pakenevat varmasti jos aihetta ilmenee. Siksi en kerro soitimen tarkkaa paikkaa. En minä sitä kuitenkaan omista, jos joku oikeasti on kuvaamisesta kiinnostunut, niin tietysti minä neuvon sijainnin. Kysy sähköpostista: matsonni123(ät)gmail.com. 

Itse kuvaan kuvausteltasta, eikä se tuntunut häiritsevän soidinta mitenkään. Ei myöskään objektiivin liike, kunhan malttaa odottaa hetken, jotta toiminta pääsee vauhtiin. 

Sitten kun aamun taistot on käyty ja valtakukko säilyttänyt asemansa, on aika huokaista ja hengähtää.

Ei ole helppoa olla kukkulankuningas. 

Teeren tilanne

Teerikanta on heikentynyt jo usean vuosikymmenen ajan. Vuosituhannen alussa sen arvioitiin olevan n. 40% 1960-luvun alusta. Senkin jälkeen kanta on heikentynyt. Yksittäistä syytä ei taida olla, mutta syiksi on arveltu ainakin hakkuita sekä pienpetoja ja variksia, jotka syövät munat. Myös teho metsänhoitoa, ojituksia, jotka koituvat poikasten kohtaloksi ennen lentoon pääsyä jne... 

Kun kolmannen aamun jälkeen istun suomättäällä katselemassa hiljentynyttä suota, toivon hartaasti, jotta tämä ikiaikainen kevään merkki voisi jatkua myös tulevaisuudessa ja valtakukko saisi paitsi puolustaa reviriään.... myös saisi ;-)

Nämä kuvat ja pari lisää myös TÄÄLLÄ